Sittenkin molemmat.

Meillä juostaan suurin osa lenkeistä tällä hetkellä näillä tossuilla.

Ja niinhän siinä kävi, ettei mieheni malta lähteä kolmen viikon päästä Helsinki City Running Day:hin ihan vain kannustajaksi huoltojoukkoihin.  Nyt on meinaan hänetkin ilmoitettu* mukaan puolikkaalle, eli HCR:lle. Kannattaa muuten pitää kiirettä, jos vielä mielii mukaan tuohon viiden eri matkan juoksujuhlaan, sillä virallinen ennakkoilmottautuminen päättyy huhtikuun loppuun.

Tästä klikkaamalla pääset juoksutapahtuman sivuille.

Alkuvuodesta mieheni ajatteli ottaa tämän vuoden rennosti juoksun suhteen eikä asettanut mitään tavoitteita. Lenkillä hän on kuitenkin pyrkinyt käymään säännöllisesti. Tosin aikataulusyistä hän ei ole arkisin juossut ihan niin pitkiä lenkkejä kuin aijemmin eikä viikkokilometrejäkään kerry ihan siihen malliin kuin vielä syksyllä. Juoksu on kuitenkin kevään aikana kulkenut hänellä hyvin fyysisesti raskaasta työstä huolimatta. Siitä syystä hänkin innostui nyt ilmoittautumaan mukaan meille vuoden ensimäiseen lappujuoksuun. Aikatavoitetta ei hänkään ole asettanut, vaan tarkoitus on lähteä juoksemaan fiiliksen mukaan. Jokatapauksessa hän ehtii maaliin hyvissä ajoin ennen minua. Joten hän on siellä vastaan ottamassa, kun minä raahaudun viimeisillä voimillani maaliviivan ylitse.

Minun juoksutreenit ovat kulkeneet ihan hyvin viimeisten kahden viikon aikana. Noin kaksi kuukautta sitten kirjoittelin, että olen aloittanut treenaamaan 12 viikon viikon mittaisen juoksuohjelman mukaan. Missään vaiheessahan en sitä noudattanut säntillisesti vaan lähinnä mukaillen. Nyt viimeaikoina ohjelman seuraaminen on jäänyt vieläkin vähemmälle ja olen juossut lähinnä oman fiiliksen mukaan. Toki välillä vilkaisen millaisia lenkkejä millekkin viikolle on suositeltu. Se apu ohjelmasta oli, että sen avulla sain kiinni hyvästä treenirytmistä. Nyt juoksu on taas osa arkeani.

Hyvän juoksulenkin jälkeen on helppo hymyillä.

Olen nyt pyrkinyt käymään juoksemassa kolme kertaa viikossa. Lisäksi olen yrittänyt ujutettua kotijumpan muutamaan aamuun  mukaan. Tosin tämän viikon maanantaina kävimme pitkästä aikaa ihan "anoppilan salilla" tekemässä vähän mm. kyykkyjä, maasta- ja leuanvetoja sekä penkkipunnerrusta. Ja kyllä taa sai huomata, että salitreenitauko on venynyt aivan liian pitkäksi.

Viimeviikolla juoksin kaksi peruslenkkiä (tiistaina ja torstaina) ja yhden pitkän joka oli muuten jo 17 km.

HCRD Street Teamin kautta saadut New Balce tossut olivat yllättävän hyvät minun ronkeleille jaloilleni.

Välillä voi hiukan pysähtyä katselemaan ympärilleen.

Viime sunnuntain lenkillä testasin ekaa kertaaa Sportyfeelin energiageelejä*.

Lisäksi piipahdin tiistaina Helsingissä SLU:n ja Granon hyvinvointi-iltapäivässä. Siellä oli tarjolla mm.vinkkejä viimeisten viikkojen harjoitteluun HCRD:tä ajatellen, maukasta välipalaa sekä rentouttavaa hierontaa. Samalla sain pienen irtioton arjesta synttäriviikon kunniaksi.

Granon lahoittaman Rela hierojien lahjakortin annoin omalle murulleni kiitokseksi siitä, että minä pääsin hiukan vapaalle arjen rutiineista.

Tällä viikolla jalat ovat olleet hiukan väsyneet viime sunnuntain pitkästä. Tiistaina tavoitteena oli noin tunnin mittainen lenkki. Yritin pitää tuntuman kevyenä ja pari kertaa pysähdyin kuvaamaan ja samalla tuli vastattua muutamaan työviestiin. Yleensä hoidan tuollaiset asiat vasta kotona lenkin jälkeen. Tunnissa kerkesin tuolla kertaa juoksemaan melkein 8,5 kilometriä. Kaksi kuukautta sitten samassa ajassa kerkesin kulkemaan noin kilometrin verran vähemmän.

Yksi lempireiteistäni on vielä hiukan kurainen talven jäljiltä.

Keskiviikon lepopäivän jälkeen oli torstaina taas juoksun vuoro. Tällä kertaa päädyin tekemään muutaman vedon. Ensin alkuverryttelyä kilsan verran, sitten ensimmäinen 500m:n repäisy ja saman verran kevyempää menoa. Tonnin veto otti jo enemmän voimille, mutta rullasi silti ihan kivasti. Sen jälkeen saman verran taas kevyempää menoa ennen seuraavaa 500:ta. Tuon kolmannen jälkeen oli pakko pysäyttää kello hetkeksi ja tasata sykettä. 

Kun henki taas kulki, juoksin reilun kilsan kevyemmin. En meinaan halunnut aloittaa viimeistä 500m:n vetoa keskellä jyrkkää ylämäkeä. Loppuverryttelyn jälkeen mittarissa oli tasan 7km ja muutama uusi ennätys. Ehkä kesän lopulla vitonen taittuu puoleen tuntiin. Sen ainakin voisin ottaa seuraavaksi tavoitteeksi.

Ehkä vielä joskus jaksan pinkoa tuota vauhtia pidemmänkin matkan.

Perjantaille olin suunnitellut ihan vain aamujumpan. Aamu oli kuitenkin sen verran kaunis, että päätinkin lähteä pojan kanssa pienelle aamukävelylle. Sen jälkeen tein vielä hätäisen 12 minuutin kahvakuulajumpan sillä kroppani kaipaa lisää voimaa. Eritoten nyt olisi hyvä aika saada jalkoihin lisää ytyä, koska pidempiä matkoja ei juosta pelkästään hyvällä kunnolla. Jos jaloista ja keskikropasta loppuu voima ja kestävyys kesken matkan voi loppukiri jäädä haaveeksi.

Rattaiden työntäminen antaa mukavasti lisävastusta kävelylenkkiin.

Perjantaina tuli myös muisteltua tasan yhdeksän vuoden takaista aamua ja päivää. Tuon aamun kaunis auringonnousu on jäänyt ikuisesti mieleeni, sillä silloin minusta tuli toisen kerran äiti.

Keskimmäisen muksun syntymäpäivän kunniakis paistoi välillä aurino.

Huomenna sunnuntaina olisi vielä tarkoitus juosta viikon viimeinen lenkki. Vapaa vaihtuikin työpäiväksi, joten tarkoitus olisi taas yhdistää työmatka ja pitkälenkki. Reitin olen miettinyt jo valmiiksi, mutta katsotaan huomenna jaksanko juosta koko reitin vai joudunko loppumatkasta vetämään mutkia suoriksi.

Posti toi pientä lisätäydennystä treenieväisiin*. #sportyfeelsquad

Yhteistyössä SLU:n ja Lidl Suomi/Sportyfeel* kanssa.

Kohti kevyempiä kilometrejä.

Tiedättekö sen tunteen, kun juoksu kulkee ja askel on höyhenen kevyt. No, minä olen saavuttanut tuon tilan lähinnä vasta mielikuvaharjoittelun saralla, mutta eikös sekin ole jo jotain. Mielellä, kun on kuitenkin suuri vaikutus itse suoritukseen. 

Juoksun lomassa voi välillä pysähtyä nauttimaan luonnon rauhasta.

Oma juoksuni on kyllä alkanut pikkuhiljaa kulkemaan paremmin, mutta kevyt askel on vielä luku sinänsä. Pieniä illuusion hetkiä vauhdista ja juoksun keveydestä saatan kokea lenkin alkuvaiheilla alamäkeä alas viilettäessä. Suurimmaksi osaksi juoksu on minulle kuitenkin vielä totista puurtamista maustettuna hurmoksen pienillä hikipisaroilla.

Sitä en tiedä tuleeko minusta ikinä etanaa kovempaa menijää. Mutta jokainen askel vie eteenpäin vaikka tanner vähän tömiseekin jalkojeni alla. Ja edelleenkin käyn lenkillä ihan vain itseni ja hyvinvointini takia. En miellyttääkseni muita.

Töissä on ollut kohtuu tiivis tahtinen viikko. Tiistain ja perjantain vapaapäivistä piti ottaa ilo irti, sillä eilinen (eli lauantai) meni töissä ja kohta olisi puettava tossut jalkaan ja suunnattava taas kohti työmaata. Tarkoitus olisi tällä kertaa juosta pienen lisämutkan kautta, joten nähtäväksi jää, paljonko matkaa tämän päivän työmatkajuoksulle kertyy.

Perjantaina oli 13. päivä ja mietin uskallanko poiketa metsän jäiselle polulle.

Olen huomannut, että työmatka juoksu ei ole niin rentouttavaa kuin lenkillä käyminen muuten. Ehkä se johtuu aikataulu paineista. Vaikka yritän joka kerta lähteä ajoissa, niin silti joutuu aina vähän kyttäämään kelloa, että varmasti ehtii ajoissa perille. Aina, kun täytyy varata aikaa myös siihen, että saan itseni "edustu"kuntoon. Mutta, jos en välillä harrastaisi myös sitä, jäisi treeneistä varmaan osa tekemättä. 

Mutta silloin, kun pääsee lenkille ilman aikataulupaineita on meno rennompaa ja rentouttavampaa. Saa mennä juuri sillä vauhdilla ja sen aikaa kuin huvittaa. Yleensä mielessä on jokin minimi matka mihin tähtään. Mutta jos sattuu kulkemaan hyvin, saattaa lenkistä tulla pidempikin. 

Koko viikon olemme saaneet nauttia kauniista kevätsäästä.

Sen verran olen vauhdistakin oppinut, että väkisin en yritä vääntää lenkistä kovavauhtista jos ei yksinkertaisesti kulje. Toisinaan taas annan vauhdin viedä, vaikka sykkeet huitelisivatkin pilvissä. Välillä taas jarruttelen väkisin, sillä tiedän, että jos aina vain painelee menemään palkeet auki, tulee se kostautumaan jossain vaiheessa. 

Tämän viikon lenkit yritin juosta maltillisella vauhdilla vaikka putsatut kävelytiet houkuttelivat menemään kovempaa. Meillä päin on jo putsattu hiekoituksia kohtalaisen hyvin pois kaduilta. Silti katupölyn määrä on paikoin runsasta. Pieni raikastava sade ei haittaisi nyt yhtään. 

Kun lumet sulaa, riittää luonnon koskissa hyvin vettä.

Tiistaina tavoitteena oli noin tunnin mittainen pk-juoksu ja perjantaina tavoittelin täyttä kymppiä. Nuo vapaapäivien lenkit sujui suunnitellusti. Koska en tavoitellut kovia vauhteja tai uusia ennätyksiä, pysähdyin kummallakin kerralla Pärrinkosken kohdalla nauttimaan hetkeksi luonnon rauhasta ja tasaamaan sykettä ennen viimeisten kilometrien kovia nousuja. 

Tiistain lenkit lukemat.

Perjantain juoksu oli täys kymppi.

Minä pysäytän aina ajanoton, kun pysähdyn. Näin ollen näen oikean keskivauhdin ja itse juoksuun kuluneen ajan. Tiedän, että tässäkin asiassa löytyy monenlaista koulukuntaa. Toiset ei pysäytä kelloa ja toiset ei edes pysähdy, vaikka mikä olisi. Mutta eikös se ole niin, että kukin tyylillään. Aina en minäkään pysähdy kuvailemaan, varsinkaan silloin jos on hyvä vire päällä tai luonto ei yksinkertaisesti tarjoa mitään kuvattavaa.

Mutta viikon viimeinen lenkki on vielä tekemättä. On siis aika lähteä bongailemaan lisää kevään merkkejä.

Perjantaina bongasin kevään ensimmäisen leskenlehden.

Pikkaisen pidemmälle.

Viime viikko oli huippu viikko juoksun suhteen. Neljä lenkkiä oli sen verran kova rasitus meikäläisen kropalle, että alkuviikon jalat olivat aika väsyneet eikä mikään oikein huvittanut. Väsymys ei sinäänsä tullut yllätyksenä ja otin suosiolla vähän iisimmin. Loppuviikosta juoksu alkoi kulkemaan paremmin ja eilen lauantaina tulikin juostua pitkästä aikaa vähän pidempi lenkki. 

Sitä mukaa, kun lumet sulaa, alkaa juoksukin kulkemaan paremmin.

Viikon kolmesta lenkistä kaksi oli työmatkajuoksuja. Tiistaina ja perjantaina laitoin repun selkään ja ampaisin tossut jalassa kohti työmaata. Molemmilla kerroilla tyydyin suorimpaan reittiin, eli seitsemään kilometriin. Tiistaina en kyllä olisi pidempää jaksanut juostakkaan. Toinen syy miksi valitsin tylsemmän reitin maisemareitin sijaan, oli puhtaasti reitin parempi kunto. Edellisellä viikolla juoksin muutaman kerran Arboreettumin kautta ja silloin sen kulkuväylät olivat aika huonossa kunnossa. Täytyy varmaan malttaa odottaa hetken aikaa, että puiston varjoisat hiekkatiet sulavat kunnolla sekä hiukan kuivuvat ja tyytyä siihen asti puhtaasti asvalttiin.

Tiistaina ei edes auringon paiste saanut valitsemaan pidempää reittiä.

Tiistain juoksu oli tosiaan tahmea ( 7km/50;52), mutta perjantaina tossut nousivat maasta vikkelämmin. Sää oli harmaa ja ajottaisen sateen kostuttama. Pieni sade ei haitannut sillä sen ansiosta katupölyn määrä oli siedettävä. Tuolla lenkillä parani taas kevään ennätykset. Nyt nopeimman kilometrin olen pyyhältänyt aikaan 6;29, mailin 10;42 ja vitosen 34;06.

Kevään parhaat tähän asti.

Eilen minua jännitti lähteä juoksemaan. Tavoitteena oli juosta vähintään 90 minuuttia ja arvelin sen tarkoittavan noin 12:ta kilometria. Koska edellispäivän lenkin vauhti oli ollut vähän reippaampi, pelkäsin jalkojeni painavan lyijyn lailla.

Yritin pitää alusta asti vauhdin maltillisena. Minulla kun on edelleen paha tapa lähteä liikkeelle liian lujaa ja väsähtää ennen kuin matka on kerennyt kunnolla edes alkamaan. Nyt otin matkaan mukaan myös juomista. Täytin juomarepun Sportyfeelin Sports dinkillä. Tuota juomaa tulee olemaan tarjolla ensikuun Helsinki City Run:lla, johon ei muueten ole aikaa enää kuin vajaa kuusi viikko. Nyt on siis hyvä aika alkaa totuttamaan omaa kroppaa tuohon juomaan, jotta maha ei ala oikuttelemaan kesken kisan ainakaan sen takia.

Raikkaan sitruunan makuinen Sportyfeel Sports dink saatu blogiyhteistyön kautta. #sportyfeelsquad

Oma mahani sieti urheilujuomaa kohtuu hyvin. Aloitin sen siemailun jo ensimmäisen kilometrin tultua täyteen. On parempi juoda pieniä hörppyjä useammin kuin paljon kerralla harvemmin. Silloin juoma imeytyy paremmin eikä jää hölskymään mahaan. Tosin kahden viimeisen kilometrin aikana en uskaltanut enää juoda tyhjään mahaani enempää. Viimeiset kaksi ja puoli kilometriä vaativat muutenkin keskittymistä ja itsensä tsemppaamista. Sillä tuon pätkän mäet jotka sain alkumatkasta kepeästi rullata alas, imevät viimeisetkin voiman rippeet kotiin päin juostessa. On oikeastaan ihan sama mistä päin meille juoksee kotiin loppumetrien ylämäkiä ei pääse täysin kiertämään.

Hyvän lenkin jälkeen on helppo hymyillä.

Ja kuten huomaatte, matkan varrelta ei ole yhtään maisema kuvaa. Missään vaiheessa ei siis tarvinnut huilata kuvaushetken varjolla. Yhden kerran jouduin pysähtymään punaisiin keskisaarekkeelle. En halunnut ottaa sitä riskiä, että jäisin jonkun hätäisen autokuljettajan yliajamaksi. Tavoite tuli täyteen ja vähän ylittyikin. Tuo lenkki antoi kyllä itselle toivoa. Ehkä minä sittenkin saan itseni puolimaraton kuntoon toukokuun 19. päivään mennessä.

Kevään pisin juoksulenkki tähän asti.

Mieheni ei ole edelleenkään asettanut tälle vuodelle kisatavoitteita, mutta käy edelleen ahkerasti lenkillä. Viikkokilometrejä ei kerry ihan niin paljoa kuin jossain vaiheessa, sillä raskas ruumiillinentyö vaatii veronsa. Perus lenkit ovat tällä hetkellä noin 10-12 kilometriä ja viikonlopun pitkät noin 24-40 kilometriä.

Meille molemmille juoksu toimii pään nollaajana ja se on hetki sitä omaa-aikaa kaiken kiireen keskellä. Siksi se on meille kummallekkin tärkeä harrastus. Ja toivottasti pystymme harrastamaan sitä tulevaisuudessakin.

Ennätysten viikko.

Koko talven olen marmattanut ettei oma juoksuni tahdo oikein kulkea. Mutta nyt kevään edetessä, on vihdoin havaittavissa edistystä. Työ alkaa tuottamaan tulosta. Pääsiäisen ansiosta viime viikko oli normaalista poikkeava ja treenit tuli hoidettua ihan oman aikataulun ja ohjelman mukaan. 

Viime viikolla juoksin pitkästä aikaa töihin.

Toissa sunnuntaina oli alunperin tarkoitus juosta pitkästä aikaa töihin. Mutta tuo juoksu siirtyikin maanantaille. Jälkikäteen tuo muutos ei harmittanut yhtään. Sää oli meinaan paljon kauniimpi kuin mitä se oli edellisenä päivänä. 

Juoksu kulki yllättävän kohtalaisesti. Olin ajatellut juoksevani töihin lyhyintä reittiä, mutta auringon paiste houkutteli valitsemaan maisemareitin. 

Varjoja Pyhäjärven jäällä ja Arboreettumin laituri.

Loppumatkasta jouduin tekemään vielä yhden pienen lisämutkan, kun en päässytkään juoksemaan sieltä läpi mistä olin kuvitellut. Kaiken kaikkiaan viikko alkoi yhdeksän kilometrin lenkillä. Juokseminen repun kanssa pitkästä aika tuntui ihan ok:lta. Reppu ei ollut kovin täysi sillä olin vienyt töihin aikaisemmin vaihtovaatteet, eväät ja muut tarpeelliset tilpehöörit.

Tämä kuvakollaasi löytyy myös Instagramista (@juhu_va).

Viikon toisen lenkin juoksin keskiviikkona aamupäivästä. Juoksuohjelman mukaisesti aloitin vartin verrytelyllä. Sitten oli vuorossa kaksi neljän minuutin vetoa ja kaksi kahden minuutin vetoa. Vetojen välissä juoksin aina kaksi minuuttia kevyemmin. Ensimmäisen pidemmän spurtin kohdalle sattui sopivasti pitkä alamäki. Sitä oli helppo lasketella menemään vähän reippaammin. Toinen neliminuuttinen tuntui jo raskaammalta. 

Sykkeet suorastaan pilvissä kolmannen vedon jälkeen.

Kahden minuutin vedot ne vasta raskaita olivatkin. Varsinkin, kun ensimmäinen osui hiekkaharjun nousuun ja toisenkin sai juosta kumpuilevaa polkua pitkin. Noiden molempien jälkeen oli pakko pysähtyä pieneksi hetkeksi vetämään henkeä ja tasaamaan sykettä. Loppuun juoksin vielä reilun vartin verran kevyttä hölkkää. Halusin saada seiskan täyteen ja siihen meni tuolla kertaa aikaa 50;45.

Lenkin jälkeen mittari hehkutti kolmea uutta ennätystä. Nykyinen mittari on ollut minulla käytössä n. tammikuun puolestavälistä. Eli olen kyllä joskus juossut kovempiakin väliaikoja, mutta nuo ennätykset kuvastavat hyvin tämän hetken kuntoa ja sen paranemista. Tosin noihin kilometrin, mailin ja vitosen aikoihin tuli jo heti parannusta perjantain lenkillä.

Pitkänäperjantaina piti juosta ihan rauhallisesti 40 minuuttia. Vauhti vain alkoi jo heti alussa karkailemaan käsistä, vaikka yritinkin jarrutella. Osan matkasta sain juosta kuivaa asvalttia pitkin. Osa taas oli lumista polkua. Välillä sai liukastella jäätiköllä, mutta onneksi missään kohtaa tilanne ei ollut niin paha, etteikö ilman nastoja olisi pärjännyt.

Pääsiäisenä saatiin nauttia kauniista säästä useampana päivänä.

Tämän vuoden parhaan kilometrin olen nyt juossut aikaan 6;32, mailin 10;42 ja vitosen 34;44. Mutta eiköhän nuo ajat vielä kesään mennessä parane.

Kun juoksulenkit oli hoidettu alta pois pitkänäperjantaina, niin oli aika ulkoilla yhdessä koko perheen voimin.  Parin tunnin ajan kävelimme metsässä ja jäällä ja osa ajasta ihan vain istuskelimme penkillä ja nautittiin auringosta. Lauantaipäivä minulla vierähtikin töissä.

Aurinko pilkisti myös puiden lomasta Pärrinkosken törmällä.

Luontoretkellä näimme mm. paljon eläinten jälkiä.

Sunnuntaina minulla piti olla vapaa, mutta se muuttui yllättäen työpäiväksi. Olin alunperin suunnitellut juoksevani vähän pidemmän lenkin rauhallisella vauhdilla, mutta nyt se vaihtuikin työmatkajuoksuksi. En meinaan halunnut jättää lenkkiä väliin kokonaan ja iltapäivälle oli jo muuta ohjelmaa. Tällä kertaa jouduin pakkaamaan reppuun enemmän tavaraa (mm. työvaatteet ja eväät), sillä en ollut osannut varautua tilanteeseen etukäteen.

Liukkaalla jäällä joutui juoksemaan varovasti kieli keskellä suuta.

Jälleen aurinko sai valitsemaan maisemareitin, vaikka tiesin sen olevan ehkä hiukan jopa uhkarohkea valinta ilman nastoja. Arboreettumin kulkuväylillä ei juurikaan ole talvikunnossapitoa, joten välillä reitti oli todella jäinen.

Kevään mukana tulevat myös muuttolinnut.

Olin lähtenyt matkaan ajoissa, joten pystyin muutaman kerran pysähtymään ja nauttimaan maisemista. Loppumatkan lisälenkin jätin tällä kertaa väliin, joten matkaa kertyi kahdeksan kilometrin verran. Keskivauhti oli positiivinen yllätys. Koko lenkin alle seiskan vauhdilla olen juossut viimeeksi joskus syksyllä.

Viikon paras keskiaika.

Viime viikolla juoksin tämän vuoden tähän mennessä parhaat viikkokilometrit yhteensä 31 km. Ja mikä parasta, niin kaikista noista neljästä treenistä selvisin läpi ilman kävelyä. Tosin välillä olisi varmaan ollut syytä mennä hiukan rauhallisemminkin, mutta aina ei vaan malta. Etanatkin haluaa välillä revitellä.