perjantai 5. tammikuuta 2018

Vuoden 2018 tavoitteet.



Tuliko tehtyä uudenvuoden lupauksia?

Minä päätin tällä kertaa olla tekemättä mitään suurempia lupauksia, sillä ainakin vuoden takaisilla lupauksilla tuntui olevan ainoastaan aivan päinvastainen vaikutus. Kuten esim. se, että paino muuttui viisi kiloa väärään suuntaan eikä olomuoto ole yhtään sen kiinteämpi kuin ennenkään. Eikä juoksutulokset ainakaan parantuneet yrityksistä huolimatta. Vaikkei lupauksia tullutkaan tehtyä on tälle vuodelle jokunen tavoite sentään asetettu. Ja toivottavasti kova työ, kuitenkin  rennolla otteella ilman turhaa stressaamista, tuottaa tulosta vuoden aikana.

Ensimmäin tavoite tälle vuodelle on saada syömisiin joku roti loppuvuoden herkuttelun ja mässäilyn jälkeen. Millekkään dietille tai laihikselle ei ole tarkoitus ruveta. Pyrin  tekemään järkeviä valintoja ruuan suhteen. Tavoite on syödä monipuolisesti, terveellisesti ja ennenkaikkea myös riittävästi, jotta ravinto tukee myös harjoittelua, kehittymistä sekä palautumista. Välillä on lupa myös herkutella, mutta kohtuudella. Tuo kohtuus tosin vaatii vielä hiukan harjoittelua.

Toki olisi mukavaa, jos onnistuisin saamaan syömisen ja liikunnan sellaiseen palanssiin, että viimetalvena ostettu juoksutakki lakkaisi olemasta ihan niin makkarankuori kuin se nyt on. Se on kai kesän ja syksyn aikana kutistunut kaapissa, sillä ostettaessa se oli ihan passelin kokoinen. No, onneksi juoksu ei sentään ole painolaji.


Pikkasen on alkanut käymään mun lemppari takki ahtaaksi.


Toinen tavoite on selättää joulukuun lopussa alkanut flunssa ja päästä pikkuhiljaa taas lenkkeilyn makuun. Kuuden päivän kuume vaati veronsa ja tämän vuoden ensimmäisen viikon olen ottanut ihan iisisti. Juoksutossuja olisi syytä päästä ulkoiluttaamaan talven ja kevään aikana sen verran, että toukokuun puoleen väliin mennessä olisin taas puolimaraton kunnossa. 

Alkutalvesta pohdimme tarvitsemmeko vuodelle 2018 kisatavotteita ollenkaan. Jos treenaisimmekin kerrankin vain "huviksemme". Mutta mahtaisiko treeni-into pysyä liekissä läpi vuoden, jos kipinäksi ei ole asetettu mitään konkreettista juoksumatkaa/kisaa... Minä innostuin noista pohdinnoista huolimatta asettamaan itselleni kisatavoitteen, sillä pelko liekin tukehtumisesta ilman pientä lisähappea oli olemassa. 


HCR 2017 sekä optimistinen- realistinen- ja pessimistinen aika tavoitte.


Toinen asia mikä innoitti minua ilmottautumaan mukaan vuoden 2018 Helsinki City Runille, oli pääsy mukaan HCRD Street Teamiin.  Moni varmaan tietääkin jo, ettei touikokuussa juosta enää pelkästään puolimaratonia vaan tuo matka on saanut seurakseen myös täyden maratonin joka  siirrettiin syksyltä HCR:n yhteyteen. Tiedän etten itse ole toukokuussa vielä siinä kunnossa, että uskaltaisin lähteä kokeilemaan 42:n kilometrin juoksemista, siitä syystä valitsin omaksi matkaksi tuon puolikkaan. Pari muutakin matkavaihtoehtoa olisi kyllä ollut tarjolla. Tuo juoksupäivä kasvoi meinaan samalla kahdella uudella tulokkaalla, Helsinki City 5:lla ja Helsinki City Maraton-viestillä. Eikä tietenkään pidä unohtaa lasten omaa Mini-maratonia, joka myös siirtyi elokuulta uuteen ajankohtaan.  

 Teamiin mukaan pääsy antoi lisäkipinän myös tämän blogin pitämiselle. Kolmas tavoite onkin saada pidettyä oma ja lukijoiden mielenkiinto yllä blogia kohtaan. Vaikka tämä blogin pitäminen on ollut minulle vain harrastus, tuntuu se toisinaan työläältä. Joten kaikki uudet tuulet ja mahdollisuudet kehittää tätä harrastusta ovat arvokkaita. Alkukesästä on tiedossa myös uusi pienimuotoinen yhteistyö matkailuun liittyen ja sitä meidän perheessä odotetaan jo kovasti.

Siinä olivat pääpiirteittään minun tavoitteeni tälle vuodelle. Ei mitään turhan tarkkoja suunnitelmia vaan rennolla otteella yritetään tästä vuodesta selvitä. Katsotaan myöhemmin saadaanko kisakalenteriin vielä lisäyksiä vai mennäänkö tämä vuosi "yhden kisan taktiilalla".


Kesällä toteutuu vihdoin pitkäaikainen haave päästä lomailemaan Alpeille. Kuva netistä. 


Onnekasta ja antoisaa alkanutta vuotta 2018 kaikille lukijoille!

Toivottavasti viihdyt jatkossakin blogini parissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti