Tulevia haasteita ja menneitä tavotteita.

 Hyvää ja onnekasta alkanutta vuotta kaikille!

Meillä on tämä uusi vuosi alkanut varovasti treenejä aloitellen. 

Juoksutossut pääsivät pitkästä aikaa ulos tämän viikon maanantaina.

Joulukuun alkupuolella alkanut flunssakierre ja joulukiireet väsyttivät meikäläisen sen verran, että tuli pidettyä hiukan kirjoitustaukoa. Minä onneksi säästyin monen päivän kovalta kuumeelta, toisin kuin muu perhe. Mutta sen verran selkeästi minäkin olin kipeä ettei tervinnut miettiä onko treenikunnossa vai ei. Yhtään juoksulenkkiä ei joulukuulle tullut ja kaksi salikertaa jäi kokonaan väliin.

Huilatessa alkoi taas kirkastumaan vuoden 2017 tavoitteet ja haasteet: Kun ei kerran juoksemaan päästy, niin kasvatettiin treenimotivaatiota lukemalla.

Viimeisimmät kirjahankinnat.

 Mutta palataampa ennen uusia haasteita vielä viimevuoden tavoitteisiin ja miten ne meni noin niinkuin omasta mielestä. Osasta selvisin hienosti kunnialla läpi, mutta yksi haaste/tavoite sieltä siirtyi tälle vuodelle.

Viimevuodesta kirkkaimpana jäi mieleen selviytyminen elämäni ensimmäisestä maratonista HCM:lla elokuussa. Omasta mielestä suoriuduin juoksusta paremmin kuin olin toivonut. Varsinkin, kun harjoittelukausi oli hyvin rikkonainen ja juoksu ei tuntunut välillä kulkevan lainkaan. Mutta tuo kokemus vahvisti sitä, että haluan kehittyä juoksijana ja parantaa kestävyyttäni. Vaikkakin saan taas tehdä kovasti töitä sen eteen, että saavutan maratonkunnon uudestaan.

Onnellinen maratoonari

Minun ensimmäinen ja mieheni 11. maratonmitalli.

 Ennen maratonia kesällä tuli tartuttua myös pienempään välihaasteeseen, kun osallistuttiin mieheni kanssa 12 kilometrin Myllyn lenkille Tampere Countryside Maratonilla. Tuo tapahtuma oli minulle hyvä kenraaliharjoitus, sillä en ollut osallistunut juoksutapahtumiin aikoihin.  

Tampere Countryside maratonilla lahtö ja maali sijaitsi maalaaishengen mukaisesti pellolla.

Myllyn lenkillä lapsetkin oli mukana kannustamassa.

Niin ja sitten se tavoite joka jäi saavuttamatta ja siirtyi tälle vuodelle...

Vieläkään en saa edes sitä yhtä leukaa vedettyä omin voimin vaikka vuosi sitten asetinkin sen tavoitteeksi. Tarkoitushan oli syksyyn mennessä siitä selviytyä. Mutta jossain kohtaa unohdin koko tavoitteen. Kesällä ja syksyllä salitreenit jäi vähemmälle, niin mitäpä muutakaan voi odottaa. Eihän se voima kehity jos sen eteen ei tee töitä. Ja itseasiassa sen, voiman, olenkin  ottanut tämän vuoden haasteeksi.

Tämän vuoden keskeinen tavoite juoksukunnon parantamisen lisäksi on saada kroppaan lisää voimaan. Varsinkin yläkroppaan, sillä helposti tulee keskityttyä enemmän jalkojen treenaamiseen juoksun takia. Haluaisin meinaan sen leuanvedon lisäksi opetella seisomaan käsilläni. Ja se jos mikä vaatii voimaa, kestävyyttä ja kehonhallintaa. Lisä haastetta minun kohdalla tuo se, että inhoan olla pää alaspäin. Käsillä seisonta on siis minulle osin myös henkinenkin haaste.

Tämän vuoden suurin juoksuun liittyvä haaste tulee tosiaan olemaan elokuun Helsinki City Maratoni, joka on minulle toinen maraton koettelemus. Välihaasteeksi otimme toukokuussa juostavan Helsinki City Runin, joka taas on minulle ensimmäinen virallinen puolimaraton. 

Tällä hetkellä selviytyminen maratonista tuntuu kaukaiselta ajatukselta. 

Maanantaina kävin pitkästä aikaa lenkillä ja se oli kaikkea muuta kuin helppo. Edellisen kerran olin juossut marraskuun lopulla kuutisen kilsaa. Mutta nyt en jaksanut juosta edes yhtä kilometriä, kun oli jo pakko kävellä ensimmäisessä ylämäessä. Ei siis auttanut kuin vuorotellen juosta ja kävellä. Kyllä se hiukan meinasi naista syödä, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että olin jaksanut ylipäätään lähteä lenkille työpäivän jälkeen. Niin ja pitihän sitä nyt olla iloinen että ylipäätään olin siinä kunnossa, että uskalsin lenkille lähteä.

Lukemat maanantain lenkiltä.

Keskiviikkona oli toisen lenkin vuoro. Odotukset eivät olleet kovin korkealla ja olin henkisesti valmistautunut  taas vuoroin juoksemaan ja kävelemään. Tämä lenkki ei mennyt sittenkään niin surkeasti kuin olin aluksi pelännyt. Jaksoin juosta hölkötellä ensimmäiset kolme ja puoli kilometriä ja vasta sitten aloitin vuorottelun. Lähinnä kävelin vain ylämäkiosuuksia. Lähtiessä olin ajatellut noin viiden kilometrin lenkkiä, kun pakkastakin oli ihan reippaasti. Miehen kehoituksesta otin kuitenkin tavoitteeksi noin tunnin mittaisen suorituksen. Tuo tavoite tosin jäi kolmea minuuttia vajaaksi, sillä reidet alkoivat olemaan jo sen verran hyvässä kohmeessa kolmen vartin kohdalla. Kokonaismatkaksi tuli kuitenkin seitsemän kilometriä ja siitä noin viisi oli juoksua. Sää oli kaunis ja olisi varmasti saanut hienoja kuvia matkan varrelta, mutta tällä kertaa päätin säästää puhelintani ja olla palelluttamatta näppejäni joten jätin sen luurin kotiin.

Melkein tunnin lenkki.

Taas olen ollut miehelleni kateellinen. Hänelle tuli melkein yhtä pitkä juoksutauko kuin minulle ja vaikka hän sairasti paljon kovemman flussan, jaksoi hän jo ensimmäisellä lenkillä juosta 16 kilometriä. Nyt noita lenkkejä on hänellä takana kolme ja vielä on viikonlopun lenkit juokematta. No, meidän juoksuhistoriassa on aika kova ero joten hän on paljon paremmassa kestävyyskunnossa kuin minä. Kyllä minä aijon taas täältä maanraosta nousta, olenhan pystynyt siihen ennenkin

Salitreenit on saatu myös hyvään käyntiin. Mikä tietenkin on hyvä jos meinaan joskus noista kahdesta voimahaasteesta selviytyä. Painoja on lisäilty ja tulokset ovat parantuneet. Penkkipunnerruksessa nostin mm. pitkästä aikaa 47,5kg. Paras ennätyshän minulla siinä on 51 kg ja tavoitteissa on sekin joskus rikkoa.

Torstaina kelpasi treenata sisällä, kun ulkona oli kova pakkanen.

Sunnuntaina olisi tarkoitus laittaa juoksutossut jalkaan ja suunnata lenkille. Mies meinasi juosta pidemmän kaavan mukaan, mutta minä en vielä tiedä minkä mittaiselle itse suuntaan.

Taidan mennä ihan vain fiiliksen mukaan.