110 päivää puolimaratoniin.

Tammikuu on vierähtänyt loppupuoliskolle ja 110:n päivän päästä minun pitäisi olla puolimaraton-kunnossa, kun on aika astella Helsinki City Runin lähtöviivalle. Muutamaa viikkoa aikaisemmin juoksu tuntui sairastelukierteen jäljiltä vielä todella työläältä. Vieläkin kunto on kaukana viimekesän maratonkunnosta, mutta nyt alkaa tuntumaan, että olisi pikkuhiljaa edistystä havaittavissa.

Viime päivinä on ollut käyttöä nastalenkkareille.

Kaksi viimeisintä viikkoa on sujunut aikas hyvin treenien suhteen. Juoksutossut on tullut laitettua mielellään jalkaan. Onneksi omistan nastalenkkarit, sillä niille on tullut juoksenneltua viimeisimmät lenkit. Lenkille lähdön suhteen ei myöskään ole ollut motivaatio-ongelmia.

Talvi tarjoaa monenlaista juoksualustaa.

Viimeviikolle lenkkejä kertyi kolme ja salilla treenattiin kahtena päivänä. Maanantain lenkki oli lyhyt neljänkilsan lenkki, sillä kävimme vielä illemmalla pikkusalilla treenaamassa. Olin käynyt lenkillä myös sunnuntaina, joten pitkästä aikaa tuli juostua kahtena päivänä perätysten. Tiistaina olikin sitten kroppa sen verran väsynyt, että tuntui parhaalta huilata vaikka olikin vapaapäivä töistä. Mieheni saattaa juosta viikon tai kaksikin putkeen ilman lepopäiviä, mutta minun koneistoni kaipaa vielä enemmän lepoa.

Torstain lenkki ennen iltavuoroon rientämistä meni osin kävelyksi sillä jalat oli lyijyä keskiviikon jalkatreenin jäljiltä. Olin meinaan mm. testannut onnistuuko kyykyt 50:llä kilolla. (Sain jopa kaksi toistoa.) Prässissäkin lisättiin kanssa painoja ja alkulämmittelyn hypytkin nousivat jo hiukan korkeammalle.

Pikkuhiljaa yhä korkeammalle ponnistaen.

Lenkillä innostuin myös poikkeamaan polulta. Kävin katsomassa tarjoaisiko Pärrinkoski mitään kuvattavaa. En ollut napsinut kuvia moneen päivään ja minulla alkoi olla jo vierotusoireita kuvaamattomuuden takia. Onneksi oli nastatossut jalassa kun hiukan ehkä uhkarohkeasti pompin pienen kosken jäällä.

Jäinen Pärrinkoski.

Perjantai ja lauantai meni huilatessa. Sunnuntai oli kanssa työpäivä, mutta tällä kertaa en turvautunut bussikyytiin, vaan taitoin matkan jalkaisin. Edellisen kerran olin juossut töistä kotiin joskus loppukesällä. Olin varautunt siihen, että joutusin ehkä kävelemään ylämäet, varsinkin loppumatkasta, mutta jaksoinkin juosta koko matkan. Fiilis oli jopa niin hyvä, että kotinurkilla tein pienen lisämutkan, jotta saisin täyden kasin kasaan. Kotona jaksoin heilutella kahvakuulaakin vielä puolisen tuntia.

Viime sunnuntainen kasi.

Tälle viikolle lenkkikertoja on kertynyt jo kolme eikä yhdelläkään noista lenkeistä minun tarvinnut kävellä. Tiistaina juoksin 7,5 kilometriä ja keskiviikkona seitsemän. Vauhti ei päätä huimannut, mutta peruskuntoahan tässä vasta kasvatetaan. Ja kun kuitenkin 10 minuutin kilometri on ihan yhtä pitkä kuin viiden minuutin kilometri, niin miksi kiirehtiä.

Perjantain lenkki ennen iltavuoroa oli viikon paras. Lähdin tavoittelemaan kymppiä, ja onnistuin saavuttamaan sen. Se oli eka täysin juostu kymppi sitten maratonin. Yritin juosta maltillisella vauhdilla, mutta ilmeisesti ainakin alamäissä vauhti pääsi sen verran karkaamaan, että lopullinen keskivauhti oli positiivinen yllätys. En kuuntele juostessa musiikkia, mutta loppumatkasta Sia:n The Greatest soi pääni sisällä yhä uudestaan antaen lisäpuhtia viime metreille.

Täysi kymppi pitkästä aikaa.

Varsinaiset salitreenit jätimme väliin kuluneella viikolla, sillä halusimme keskittyä juoksuun. Minä olen kyllä yrittänyt aina silloin tällöin heilutella myös sitä kahvakuulaa kotosalla.

Mieheni otti viimeviikon kevyemmin juosten maanantaina vain kahdeksan kilometriä. Toisen lenkin hän juoksi  vasta lauantaina, jolloin vuorossa olikin sitten pitkä lenkki. Sille lenkille kertyikin matkaa 41 kilometriä. Eilisen pitkälenkki jäi vain kilometrin lyhyemmäksi kuin tuo viimeviikkoinen. Sen ansiosta hänen tämän viikon kilometrilukema nousi 106:een .

Miehelleni tuo toukokuun Helsinki City Run tuleekin varmaan olemaan vain yksi kovavauhtinen lenkki muiden treenien lomassa. Hän tulee juoksemaan kelloa vastaan tavoitellen hyvää loppuaikaa. Itse kun  saan vielä jännittää saanko ennen sitä itseäni tarpeeksi hyvään juoksukuntoon selvitäkseni edes läpi puolimaratonista. Mutta on tässä onneksi vielä hiukan aikaa tehdä töitä tavoitteen eteen.

Nyt olisi tarkoitus kilometri kerrallaan pidentää omia pitkiä lenkkejä. Juokemaan yritän keretä 2-4 kertaa viikossa joista yksi olisi vähän pidempi ja muut 5-8 km. Vauhti pidetään vielä maltillisena, peruskuntoa kasvattavana.

 Nyt taidamme lähteä lasten kanssa yhdessä ulkoilemaan ja siirretään omat lenkit huomiselle. Kyllä se pulkan vetäminenkin treenistä käy.  ;)