sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kompurointia ja operointia.



Niin ne vain suunnitelmat muuttuvat.
Sen sijaan, että olisin tiistaiaamuna polkenut reippaana tyttönä töihin kolmen viikon kesäloman jälkeen, löysinkin itseni makoilemasta Tays:sin tarkkailuosastolta.


Kanyylin kautta nestettä ja antibioottia suoraan suoneen.


Mutta palataanpa ajassa ensin hiukan taaksepäin...

Aloitin kauan odotetun kesälomani heinäkuun viimesellä viikolla. Olin päättänyt opetella uudenlaiset aamurutiinit joihin kuuluisi aamu -jumppaa ja -lenkkeilyä.

Ekalla lomaviikolla kävinkin onnistuneesti kolmella lenkillä ja parina aamuna heiluttelin kahvakuulaa. Yhtenä päivänä oli jopa niin lämmintä, että uskaltauduin lasten kanssa rannalla.


Muutama hyvä lenkki tuli lomalla juostua.


Toinen viikko alkoikin sitten tosi tahmealla aamulenkillä. Juoksu ei kulkenut alkuunkaan ja reitin varrella ollut puusilta päätti kostaa liian matalan askelluksen. Olin niin omissa ajatuksissani, kun juoksin puusiltaa pitkin, että yks kaks tossuni tökkäsi hiukan kohollaan olleeseen lankkuun ja painovoima teki tehtävänsä. Mätkähdin pitkin pituuttani sillalle ja sain kunnon tikun käteeni.


Minulle aina sattuu ja tapahtuu. Onneksi kotoa löytyi terävä paperiveitsi ja puhdistusainetta.


Olin suunnitellut juoksevani vitosen ja koska takana oli vasta kaksi kilometriä jatkoin matkantekoa manaten ja pieni jomotus kämmenessä.

Viikon toinen lenkki sujuikin sitten onneksi paremmin. Innostuin jopa repäisemään pari kovempivauhtista pätkää. Parhaan alamäkivoittoisen kilometrin juoksin peräti alle kuuteen minuuttiin, mikä on meikäläiselle kova suoritus.


Juuri kun alkoi vauhtia löytymään niin tipuinkin taas montun pohjalle.


Tuo viikko piti sisällään paljon myös leipomista ja herkuttelua. Olin meinaan luvannut valmistella herkkuja Iso-mummin 90v. juhliin ja lisäksi vietimme kotona lasten yhteisiä "21v." synttäreitä.


Leivonnaisia Isomummin ja lasten kekkereihin sekä itsetehty syntymäpäiväkortti.


Ne jotka ovat blogia seuranneet tietävätkin, että meidän oli alunperin tarkoitus osallistua viime lauantaina HCM:lle, joka olisi ollut toinen maraton minulle. Vaihdoimme kuitenkin alkukesästä täyden matkan 17 km:n Street Runiin.

Sitten elämä heitti muutaman muuttujan kehiin ja viimeisen lomaviikon suunnitelmat muuttuivat.

Siitä syystä päätimme sittenkin jättää Helsinki reissun tällä kertaa kokonaan väliin. Vaikka toisaalta harmittikin jättää juoksutapahtuman osallistuminen väliin, alkoi se vaikuttamaan oikealta ratkaisulta.
Alkuviikosta tuntui olo vähän vetämättömältä ja lenkit ja jumpat jäi tekemättä. Tytöt palasivat kouluun torstaina ja poika päiväkotiin perjantaina, jolloin tartuimme tilaisuuteen ja kävimme miehen kanssa kahdestaan kävelylenkillä.


Syksyn ensimmäinen koulupäivä jännittää aina.


Olemme kesän aikana kävelleet yllättävän monta lenkkiä yhdessä. Kävellessä sentään vauhtimme on suht sama. Yleensä poika on ollut mukana rattaissa, mut nyt, kun pääsimme kaksin poikkesimme myös vähän polulle ja valloitimme Taaporinvuoren ja kiersimme Pirunkiven. Rauhallisella vauhdilla kerkesimme noin kolmessa tunnissa kävelemään 15 kilometriä.


Pirunkiven juurella ja tossut "vuoren" huipulla.


Lauantaina seurasimme mm. Facebookin välityksellä Helsinki City Maratonin tapahtumia. Olimme tyytyväisiä, ettemme lähteneetkään juoksemaan helteiseen Helsinkiin, jossa sää myöhemmin vaihtui äkisti myrskyksi. Sen sijaan kävimme aikuisten kesken syömässä ja leffassa ja sen jälkeen alkoi tapahtumasarja, joka entisestään vahvisti tunnetta siitä, että oli hyvä jättä juoksutapahtuma väliin.


Pientä herkuttelua ennen kauhuleffaan menoa.


Leffan jälkeen illalla kotona alkoivat vatsakivut, jotka jatkuivat sunnuntaina kuumeen kera. Ajattelin ensin kivun johtuvan edellispäivän syömisistä. Mutta koska minulla ei varsinaisesti ollut huono olo eika vatsa sekaisin ja kivut silti jatkuivat, päätin maanantaina käydä työterveydessä lääkärin pakeilla. Työterveyslääkäri paineli vatsaani ja lähetti minut verikokeisiin. Niistä selvisi, että tulehdusarvoni olivat korkeat ja lääkäri laittoi lähetteen Acutaan. Pyörähdimme ensin kotona, sillä poika piti hakea hoidosta ja tytöt lähettää syntymäpäiväjuhliin.

Pakkasin kassiin vähän tavaroita, sillä en yhtään tiennyt kauanko päivystyksessä menisi. En tosin osannut varautua siihen, että tulisin kotiutumaan sairaalasta vasta kahden yön jälkeen.

Acutassa pääsin itse onneksi aika nopeasti lisätutkimuksiin. Aika pian lääkäri alkoi epäillä oireiden johtuvan tulehtuneesta umpilisäkkeestä ja antibioottitiputus suoraan suoneen aloitettiin. Verikokeet ja varjoainekuvaus vahvisti epäilyksen oikeaksi.

Ei auttanut kuin soittaa kotiin ettei minua tarvitse ihan heti noutaa kotiin. Alkuun oli puhe että saattaisin päästä leikkaukseen jo illan/ yön aikana ja mahdollisesti kotiin sitten jo aamulla.

Noin klo 22 tilanne näytti lupaavalta ja sain esilääkitystä operointia ajatellen. Sitten ilmestyi muutama kriittisempi tapaus ja minun leikkaustani siirrettiin ja vaihdoin päivystyksen punkan tarkkailuosaston sänkyyn.

Ensimmäinen yö tarkkailuosastolla oli kamala monesta asiasta johtuen enkä nukkunut juuri ollenkaan. Olo oli väsynyt ja nälkäinen. Vihdoin vähän ennen klo 13:ta pääsin leikkuriin. Olin siinä vaiheessa ollut syömättä ja lähes juomatta 20 tuntia. Toki olin saanut nestettä suraan suoneen illasta alkaen.


Tähystysoperaatiosta jäi muistoksi kolme pientä haavaa.


Operaatio meni odotetusti ja kolmen maissa heräilin heräämössä. Siinä vaiheessa oli hiukan puhetta, että saattaisin päästä jo illalla kotiin. Kun pahin tokkura oli kaikonnut siirrettiin minut takaisin osastolle ja sain vihdoinkin jotain syötävää. Kun on ollut 24h syömättä, maistuu sairaalankin lihakeitto kohtalisen syötävältä.


Sairaalan ruuilla pysyy kyllä hengissä, mutta harvoin niitä voi herkullisiksi sanoa.


Sen verran pitkään minua pyörrytti vielä operaation jälkeen, että tulimme lääkärin kanssa siihen tulokseen, että minun olisi parempi huilata vielä yön yli sairaalassa. Varsinkin, kun asumme kolmannessa kerroksessa eikä meillä ole hissiä.

Toinen yö oli onneksi paljon rauhallisempi ja lääkityksen ja korvatulppien ansiosta sain nukuttua ihan hyvin. Aamulla lääkäri kävi vielä vilkaisemassa ja sain luvan lähteä kotiin.

Keskiviikkoiltapäivästä asti olen toipunut operaatiosta kotosalla. Varovasti olen liikkunut ja särkylääkkeitä ottanut ohjeistuksen mukaisesti. Onneksi kotosalla on muitakin ketä passuuttaa, sillä kaikki mitä tippuu lattialle jää minulta toistaiseksi nostamatta ja mitään painavaa (maks.5kg) en saa toipilaana nostella. Joten uusi 16kg:n kahvakuula saa vielä tovin odottaa heluttelemista. Juoksutreenit ovat kanssa pannassa hetken. Ensi viikon otan vielä täysin iisisti ja loppuviikosta olisi tarkoitus palata töiden pariin.

Näin se elämä vaan heittää yllätyksiä eteen. Onneksi omallekohdalle ei tämän vakavampaa tällä erää osunut, mutta kyllä tulehtunut umpilisäke hetkeksi pysäytti.


Kuva heinäkuun puolelta, kun syksystä ei vielä ollut tietoakaan.

  

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Eläimellistä menoa*. Miniloma osa 2.



Kissapetoa kuvailemassa. Onnesi välissä oli paksu lasi.


Huomenna mennään Korkeasaareen Korkeasaareen Korkeasaareen. Huomenna mennään Korkeasaareen koko päiväks...

Tuo lapsuudesta tuttu laulu soi päässäni muutama viikkoa sitten, kun kävimme perheen kanssa vierailulla Korkeasaaren eläinpuistossa blogiyhteistyön merkeissä. Vierailu eläintarhassa kuului meidän yhden yön miniloman toisen päivän ohjelmaan.

Edellisestä vierailusta olikin kulunut jo jokunen vuosi. Tytöt olivat silloin sen verran pieniä, että työntelimme keskimmäistä vielä rattaissa. Tällä kertaa kyydissä, ainakin osan aikaa, oli meidän kolmen vuoden ikäinen pienimies. Jos omia rattaita ei ole mukana, voi sellaiset vuokrata käyttöönsä 3:n euron päivähintaan pääportilta tai laivarannasta.


Portti Korkeasaareen lähtevälle vesibussille.


Korkeasaareen pääsee kahta eri reittiä. Bussilla ja omalla autolla Mustikkamaan sillan kautta tai kesäaikaan vesibussilla Hakaniemestä sekä Kauppatorilta. Me valitsimme vesireitin, sillä tiesimme, että laivamatka itsessään olisi elämys pojalle. Emme olleet katsoneet aikatauluja sen paremmin, mutta meillä kävi hyvä tuuri. Kun saavuimme Kauppatorille pääsimme ihan viimeisten ihmisten joukossa laivan kyytiin. Seuraavat joutuivatkin odottelemaan kyytiä kuulemma noin 40 minuuttia.


Laiva on lastattu.


 Laivalla oli jaossa Korkeasaaren esitteita, joten pääsimme heti tunnelmaan ja luomaan vilkaisun kohteeseen. Saaren karttaan ja ohjelmaan on mahdollista tutustua ennakkoon jo kotona, sillä netistä voi ladata kartan vaikka jo valmiikisi älypuhelimeen.


Lapset tutustuvat kohteeseen.
.

Saaren kartta on eläintarhan omilta nettisivuilta.


Me aloitimme eläimiin tutustumisen Kissalaaksosta. Saavuimme juuri sopivasti näkemään amurinleopardin ruokinnan.


Lihakimpaletta tavoittelemassa


Leopardeja on ollut Korkeasaaressa 1970-luvulta lähtien.


Emmemme päässeet näkemään kaikkia isoja kissapetoja kunnolla, sillä ne laiskottelivat varjossa. Esimerkiksi uhanalaiset aasianleijonat ottivat hyvinkin rennosti. Ne nukkuivat samassa kohtaa, kun aloittelimme ja lopettelimme kierrosta.


Urosleijonasta näkyi oikeastaan vain harja aitauksen takaa.


Aasianleijonia elää luonnossa enää n. 350 yksilöä.


Tiikerit sentään olivat vähän aktiivisemmalla tuulella. Naarastiikeri kävi jopa tervehtimässäm lasin vieressä pentujen leikkiessä taaempana. Korkeasaaren tiikerit ovat amurintiikeritä. Ne olivat lähellä kuolla sukupuuttoon jo vuonna 1940. Sittemmin kantaa on saatu elpymään aktiivisen suojelutyön ansiosta.


Vuosi sitten keväällä syntyneet amurintiikerin poikaset ottivat rennosti.


Päivälevon aika.


Minun suosikkini on aina ollut lumileopardi. Harmikseni se pysytteli kanssa piilossa, vaikka ne pääsääntöisesti liikkuvat valoisan ajan. Ehkä ne vain halusivat pysytellä varjossa. Lumileopardin luontainen ympäristö Himalajan vuoristossa, kun on ilmastoltaan toisen lainen kuin aurinkoinen kesäpäivä Helsingissä. Päivä oli tosiaan muutamaa sadekuuroa lukuun ottamatta lämmin ja aurinkoinen.


Lumileopardi pystyy loikkaamaan jopa 15 metriä.


Kissalaaksosta matka jatkui Korpi-alueelle, jossa näimme Suomenkin luonnossa liikkuvia eläimiä, kuten huuhkajan, metsäpeuran, hirven ja ahman. Ahma oli alkuun kanssa piilossa, mutta tuntui kuin tulevan esittelemään itsensä kuullessaan puhetta.


Ahma on Suomen suurin näätäeläin.


Monenlaista pääsi poikamme näkemään miniloman aikana.


Ennen Karhulinnaa vierailimme Apinalinnassa. Matkalla näimme isoja visenttejä. Myös kuningasmerikotka oli vaikuttava näky isoine siipineen ja jykevine nokkineen.


Visentit jonossa.


Kuningasmerikotka ylväänä omalla oksallaan.


Berberipinoista vain muutama oli ulkosalla, kun kuljimme Apinalinnan ohitse.


Kun pääsimme Karhulinnaan oli sää suorastaan paahtavan aurinkoinen. Kävimme katsomassa otsoja ensin ylä tasanteelta. Pääsimme myös näkemään toisen niistä hyvinkin läheltä, kun se nukkui rappustasanteen ikkunan vieressä.


Ensimmäiset Ruskeakarhut ovat tulleet Korkeasaarenn jo vuotta ennen eläintarhan aukeamista, eli vuonna 1888.


Tälläiseen en välttämättä haluaisi lenkkipolulla törmätä.


Korkeasaaressa on mahdollista syödä kolmessa ravintolassa, Ravintola Pukkissa, Karhulinnan Ravintola Karhussa tai Bistro & Café Bronissa. Voi myös kahvitella Kafe Hedvigssä, tai ostaa pieniä herkkuja Pukin tai Karhun kioskeista. On myös mahdollista syödä omia eväitä, sillä saarella on useampi piknik-alue ja muutama grilli-alue. Omia eväitä voi myös paistella ja nauttia laavulla, autiotuvassa sekä kodassa. Niissä on aina polttopuita valmiina tulentekoa varten.


Korpi-alueen reunamilta löytyy kota, jossa voi pysähtyä pitämään vaikka evästaukoa.


Meillä oli matkassa omat pienet eväät. Olimme syöneet runsaan aamupalan hotellilla ja tarkoituksemme oli syödä isommin maissa juuri ennen junamatkan alkua.


Evästauon jälkeen jaksettiin taas katsella eläimiä.


Evästauon jälkeen lähdimme kiertämään saaren keskiosaa jossa asustavat mm. milut, kamelit ja mäen päällä kuhertajagasellit, Mongolianvillihevoset sekä kulaanit.


Jokaisesta lajista oli esillä opastaulut. Niissä kerrottiin mm. onko laji uhanalainen vai elinvoimainen.


Kaksikyttyräinen kameli on yksikyttyräistä serkkuaan uhanalaisempi.


Mongolianvillihevoset katosivat luonnosta 1960-luvun lopulla, mutta suojelutyön ansiosta niitä elää taas Kiinan ja Mongolian aroilla.


Välillä täytyi tietenkin pysähtyä vähän leikkimään lasten toiveiden mukaisesti.


Päät pyörryksiin karusellissa.


Olimme juuri menossa katsomaan punaniskakenguruita, kun sade yllätti meidät. Noiden keskikokoisten kenguruiden tarhan läpi kulkee Kengurukuja jota pääsee kävelemään kesäaikaan joka päivä klo 11-13. Korkeasaaressa on myös muita tarhapolkuja (Vuohipiha, Vikunjaväylä sekä Kilpparikurvi) joiden aikatauluihin voi tutustua esim. netissä. Me emme käyneet tekemässä lähempää tuttavuutta noiden eläimien kanssa, sillä isommat lapsemme ovat hiukan säikkyjä kaikkien nelijalkaisten seurassa.


Punaniskakenguruita kutsuttiin ennen punaniskavallabeiksi.
 

Sade tuntui saavan muutkin ihmiset etsimään suojaa. Joten, kun saavuimme Amazonia & Africassaan oli siellä todellakin tiivis ja kostean lämmin tunnelma.


Pienipala tropiikkia.


Sisätiloissa pääsi tutustumaan mm. matelijoihin, hämähäkkeihin ja hyönteisiin, sammakoihin, jyrsijoihin sekä pieniin apinalajeihin.


Käärme kerällä.


Koppakuoriaisten liikenneruuhka.


Tämä käärme kävi tekemässä tuttavuutta poikamme kanssa.


Gundit ruokailemassa.


Kilpikonnaa ihastelemassa.


Aksolotli elää ikuista toukkavaihetta ja on luonnossa äärinmäisen uhanalainen.


Pikkumarmosetti pääsevät kesäaikaan halutessaan myös ulkoaitaukseen.


 Koska suuntasimmekin sateen takia sisätiloihin jäi meiltä saaren pohjoispuoli katsastamatta ja muutamat eläinlajit näkemättä. Kierrettyämme Amazonian ja Africsian emme vain enää jaksaneet kiertää sieltä kautta, vaan lähdimme suuntaamaan pikkuhiljaa laivarantaa kohti.


Komeat riikinkukot saavat tepastella alueella vapaasti.


Tytöt suuntasivat jo Laivarannan kauppaan, kun me muut kiersimme vileä kertaalleen Kissalaakson ja kävimme katsomassa länsirannan kalliolla viihtyvät kierteissarvivuehet eli Markhornit ja baraalit.


Laivarannan kauppa.


Kaupassa oli monenlaista ostettavaa muistoksi vierailusta.


Reilun neljän tunnin eläimellisen menon ja monen tuhannen askeleen jälkeen oli aika taas suunnata hyvillä mielin vesibussille ja kohti Kauppatoria.


Kyytiä odottelemassa.


Päivä eläinten parissa oli antoisa ja muistoksi Korkeasaaresta jäi paljon kuvia.

Eläintarha on paikka jossa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin ja sinne on ilo palata uudestaan.



*Blogiyhteistyössä Korkeasaaren kanssa.







sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Miniloma osa 1. Sukellus pinnan alle*.



Tälläkertaa päästiin sukeltamaan vedenpinnan alle ilman, että kastuttiin.


Viimeviikon perjantaina pääsimme tutustumaan vedenalaiseen elämään Merimaailma Sea Lifes Helsingissä, kun päätimme yllättää lapset ja viedä heidät yhden yön minilomalle pääkaupunkiin.

Olin  itse vielä reissuunlähtöpäivänä aamuvuorossa töissä. Kerkesin kuitenkin juuri ja juuri piipahtamaan kotona ennen kuin kiirehdimme yhdessä juna-asemalle. Helsinkiin päästyämme kirjauduimme pikaisesti hotelliin ja veimme matkatavarat huoneeseen. Sitten olikin aika suunnata ratikalla kohti Alppilaa ja Tivolitietä.


Merimaailma on kesä- heinäkuussa auki päivittäin klo 10-20.


Merimaailma Sea Life Helsingissä on voinut käydä ihastelemassa kaloja ja muita mereneläviä jo viidentoista vuoden ajan. Se on osa  Merlin Entertainmentsin omistamaa maailman suurinta yleisöakvaarioketjua.

Me saavuimme hiukan kiireellä paikan päälle, sillä halusimme keretä näkemään, kun piraijoita ruokitaan. Saimme leimat käteen ja mukaan muutaman esitteen. Tosin vasta jälkikäteen huomasin, etten huomannut ottaa mukaan myös yleisesitettä näyttelystä, jossa olisi ollut mm. näyttelynkartta ja tietoa mitä lajeja missäkin altaassa uiskentelee. Seuraava homma olikin sitten herätellä nuorimmainen, joka oli nukahatanut rattaisiin ratikkamatkalla.

Vierailu alkaa tutustumisella sademetsä Igapóon sademetsille ominaisiin lajeihin kuten niihin punapiraijoihin joiden ruokintaan kiirehdimme.


Sukellus sademetsän syvyyksiin.


Onneksi piraija-allas oli ihan näyttelyn alkupäässä niin kerkesimme juuri ajoissa näkemään niiden ruokinnan. Opas tosin alkuun varoitteli, ettei tiedossa olisi niin sähäkkää toimintaa mitä elokuvissa monesti näkee.


Punapiraijat odottamassa ruokaansa.


Punapiraijat syövät pääasiassa kalaa myös luonnossa.


 Näyttelyn alussa oli myös muita sademetsien lajeja kuten kilpikonnia ja muutama erikoisempi sammakkolaji.


Kilpikonna paistattelemassa lampun lämpimässä valossa.


Kultanuoli on  erittäin myrkyllinen ja uhanalainen sammakkolaji.


Akvaarion noin 50:tä altaasta osa on ylhäältä avonaisia, ja osa umpinaisia. Niiden koot vaihtelevat noin sadasta litrasta 250 000 litraan. Akvaarioiden paksu ja kaareva lasi vääristää jonkin verran mittasuhteita. Itse huomasin sen, että mitä kaarevamman lasin läpi kaloja katseli, sitä ennemmän se kävi silmiini.


Poikamme katselemassa kaloja.


Kaarevalasi sai kalat näyttämään hassulle.


Merimaailman valaistus on hämärä  ja se asettaa omat haasteet valokuvaamiselle, varsinkin, kun salama- ja lisävalojen käyttö on näyttelyssä kiellettyä. Nämä kuvat ovat kyllä otettu järjestelmäkameralla, mutta koska kamera on vasta tuore hankinta enkä ole kerrennyt vielä kunnolla tutustumaan uuden laitteen kaikkiin toimintoihin. Pääosin  kuvailin käyttäen automaattiasetusta.


Esikoinen innostui kanssa kuvailemaan kaloja minun vanhalla digikameralla.


Sademetsästä siirryimme tropiikkiin jossa pääsimme ihastelemaan kaloja ja koralleja kaikissa sateenkaarenväreissä.


Pippuripallokala Pörrö.


Siilikala piikkeineen.


Seuraavaksi oli vuorossa oli valtameriallas. Haiden ja lukuisien pikkukalojen uiskentelua pääsi kateselemaan useammasta eri näkökulmasta. Valtamerialtaalla järjestetään joka päivä ruokintanäytös klo 15.00. Sitä me emme valitettavasti nähneet, sillä kerkesimme Merimaailmaan vasta kuuden maissa. Ruokintanäytöksiä järjestetään muillakin altailla ja niiden aikataulut pystyy kätevästi tarkastamaan ennakkoon Sea Life Helsingin nettisivuilta.


Valtameriallas on Merimaailman suurin allas.


Hait ja pikkukalat uisentelevat sulassa sovussa.


Valtamerialtaan alla kulkee lasitunneli.


Merimaailmassa on myös vaihtuvia näyttelyitä. Tällä kertaa on mahdollisuus päästä aikamatkalle sillä aiheena on Jurassic Seas. Jurakauteen keskittyvässä näyttelyssä pääsee tutustumaan esihistoriallisiin lajeihin ja esillä on mm. aitoja fossiileita.


Jurassic Seas näyttelyn katossa "ui" monenlaisia otuksia.


Hiekasta pääsi itsekkin etsimään fossiileja.


Aitoja fossiileja.


Vuokkokaloja vasemmalla ja merihevosi oikealla.


Ennen rauskuallasta oli merihevosten vuoro esittäytyä. Noista veikeistä olennoista en oikein saanut kunnon kuvaa. Varsinkin, kun kahta nuorimmaista piti lähteä keskenkaiken etsiskelemään näyttelyn sokkeloista. Heillä kun ei ollut ihan niin paljoa kärsivällisyyttä ja malttia ihastella jokaista vastaan tulevaa otusta kuin äidillä.


Rausku tuli moikkaamaan meidän keskimmäistä muksua.


Rauskualtaalla pääsi katselemaan kaloja pinnan yläpuolelta. Yksi rausku kävi jopa moikkailemassa pinnan tuntumassa. Rauskualtaan yhdessä osassa kasvatetaan myös mm. hain poikasia.




Elämysaltaalla puolestaan pääsi näkemään meri- tähtiä ja vuokkoja lähietäisyydeltä. Lapset saivat myös kokeilla miltä haiden ja rauskujen munakotelot tuntuvat. Merimaailman työntekijät noukkivat rauskujen munakoteloita altaan pohjalta, mutta koska kaikki rauskut ovat naaraita, ei niistä kehity uusia tulokkaita.


Muksut pääsivät kokeilemaan miltä munakotelot tuntuvat.

Rauskun ja hain munakotelo.


Yhden akvaarion luona tosin pääsi näkemään miltä kehitysvaiheessa olevat hainpoikaset näyttävät.


Merenneidon kukkaroita.


Uusi hain poikanen kasvamassa.


Näyttelyn loppuvaiheessä pääsi tutustumaan laivan hylyn komentosiltaan  ja superselviytyjiin. Kopio Pohjanmereen jo toisen maailmansodan aikana uponneen S/S Amasis:n komentosilta tarjoaa kodin vielä monelle lajille. Yksi minun suosikeista näyttelyssä oli Molukkirapu, joka ei nimestään hulimatta ole edes rapu vaan kuuluu samaan leukakoukullisten ryhmään hämäkkien ja skorppioonien kanssa.


Molukkiravulla oli kuulemma kaikki hyvin vaikka se oleilikin ylösalaisin.


Jokaiseseta lajista oli tarjolla paljon lajikohtaista tietoa


Yksi lasten suosikeista taas oli superselvyityjiin kuuluvat meduusat, jotka vaihtelivat väriä valaistuksen mukaan.


Meduusoja on yli 350 lajia.


Näyttelyä kierrellessä olis voinut osallistua myös tietovisaan joka samalla tarjosi tietoa lajeista. Harmikseni olin unohtanut ottaa vastauslaput mukaan kassalta ennen kuin lähdimme alas näyttelyyn. Lisäksi näyttelyssä on mahdollista tutustua mertensuojeluun ja siihen miten omalta osaltaan voi vaikuttaa maailman vesistöjen hyvinvointiin.


Tietovisa kysymys merihevosista.


Muksut pääsivät myös touhuamaan lastenleikkipaikkaan. Omat lapsemme ovat jo sen verran isoja, että pärjäsivät siellä keskenään, joten aikuiset saivat vielä hetken katsella rauhassa mereneläviä.


Lasten leikkihuone on avoinna heinäkuussa.


Näyttelyn jälkeen piipahdimme tietenkin Merimaailman omassa puodissa, jossa oli monenlaista myynnissä. Omaa ravintolaa keskuksessa ei ole, mutta Linnanmäen ruokapaikat ovat aivan vieressä. Ja koska sisäänpääsy on voimassa koko päivän, voi vaikka poiketa huvipuistossa välillä ja palata merenalaiseen maailmaan leimaa näyttämällä.


Merimaailman myymälässä oli tarjolla monenlaista ostettavaa.


Vierailu Merimaailma Sea Lifessä oli antoisa ja ikimuistoinen kokemus ja vierailemme varmasti siellä uudestaakin.  Muistoksi meille jäi paljon kuvia ja tähän loppuun vielä muutama niistä.











*Blogiyhteistyössä Merimaailma Sea Life Helsingin kanssa