Juosten ja pyöräillen kohti tavoitetta.

Yhteislenkillä.

Viimeeksi kun kirjoittelin, elettiin kevättä ja odoteltiin pääsiäistä. 

Nyt sitten onkin jo kesä aluillaan ja eletään siitepölykautta.

Metsäkortteet ja aamuaurinko yhdeltä saattoreissulta.

Facebookin kautta Juoksuhullun vaimoa seuranneet ovat ehkä huomanneetkin ettei meillä ihan kokonaan olla laakereilla levätty koko tuota kahdeksaa viikkoa, minkä mittaiseksi tämä kirjoitustauko taas pääsi venähtämään.

Tossuja on ulkoilutettu kerran jos toisenkin.

Pääsiäisen aikaan meillä oli taas pidempi treenitauko, kun perheemme sai olla jälleen kerran vuoteen omana flunssan takia. 

Kun vointi parani, otimme miehenin kanssa ekan viikon iisimmin ja teimme yhdessä kävelylenkkejä.

Pääsiäisen jälkeen oli paikoin vielä lumista liukasta.

 Mutta mahtuu kuluneeseen pariin kuukauteen myös hyviäkin treeniviikkoja sekä yksi kolmen viikon kukkiensidontakurssi, 

joka muutti perheemme aikatauluja hetkellisesti. 

Ensimmäisen kurssiviikon surukimppu.

Yksi toisen viikon asetelmista.

Viimeisellä kurssiviikolla teime morsiussidontoja. Tämä kimppu on tehty katkaistuin varsin.

Hiukan räväkämpi valuva morsiuskimppu.

Taisin edellisessä kirjoituksessa kehuskella treenisuunnitelmilla, 

joihin mahtuisi 3-4 juoksulenkkiä ja muutama sali-/lihaskuntotreeni per viikko. 

No, täytyy kyllä myöntää, että tuo lihasvoiman ylläpito on jäänyt aivan retuperälle. 

En edes muista milloin viimeeksi olisin käynyt salilla tai tehnyt edes kotijumppaa.

Myös syömiset ovat olleet vähän mitä sattuu. 

Kolme viimeisintä viikonloppua on mennyt aikalailla herkutellessa. 

Ensin oli vappu ja meillä vietettiin samalla synttärikekkereitä. 

Keskimmäisen muksun synttärikakku.

Vappuherkkuja.

Sitten oli kummitytön 10 v. juhlat ja äitienpäivä. 

Eilen herkuteltiin ihan muuten vaan pitsalla, suklaalla ja sipseillä... 

Alkaa siis oma rantakunto muistuttamaan tällä menolla ennemminkin mursu- kuin gasellimaista. 

Mutta mitä siitä paineita ottamaan. Jos olemukseni  rannalla jotakuta tulevina hellepäivinä häiritsee, niin aivan sama. 

Katselee ja arvostelee ken lystää, kunhan ei lähetä terapialaskuaan minulle.

Kevään ensikukkasia.

Pieniä epätoivonhetkiä on tullut koettua lenkkipoluilla ajoittain, 

kun juoksu ei ole kulkenut aina niin kuin olisin toivonut ja ajatus maratonin juoksemisesta on tuntunut todella kaukaiselta. 

Eihän tässä enää ole kuin 13 viikkoa suureen koitokseen josta pitäisi selvitä maaliin asti hengissä. 

Puolikkaalla ekaa kertaa juomareppu selässä.

Mutta onneksi viikko sitten juoksemani epävirallinen puolikas palautti uskoa itseen jonkin verran. 

Se olikin tämän vuoden ensimmäinen päälle parikymppinen minkä olen juossut. 

Edellisen vastaavan matkan olin juossut viimevuoden syyskuussa. 

Lenkkiseurana perheen herrat.

Tuolle viimeviikon pitkälle sain seuraa mihestäni, joka vuorostaan lähti pojan kanssa pyörällä mukaan. 

Me olemmekin nyt viimeviikkoina innostuttu tekemään useampi kimppalenkki yhdessä. 

Tosin yleensä minä poljen poika kyydissä ja yritän pysyä mieheni juoksuvauhdissa mukana. Onneksi ennakoimalla ennen ylämäkiä ja  hurjastelemalla alamäissä saavumme kotiin samaan aikaan. 

Pienimies jaksaa hyvin istua pyörän kyydissä.

Mieheni juoksuvauhti kun pysyy tasaisena maastossa kuin maastossa, toisin kuin minun pyöräilyvauhtini. 

Varsinkin pidemmissä ylämäissä mieheni juoksee kyllä ohitseni jos minä ennen ole ottanut ennakkoa ja Suolijärven maastosta löytyy muutama mäki jossa joudun kyllä osan matkasta taluttamaan. 

Yksi niistä mäistä jossa joudun taluttamaan.

Pyöräily on tuonutkin  mukavaa vaihtelua minun treeneihin ja se on hyvä lisä peruskuntoharjoitteluuni. Pyöräilykauteni alkoikin oikeastaan siitä, että kuljin huhtikuussa kurssimatkat pääsääntöisesti pyörällä. Yhteen suuntaan matkaa oli n. 5,5 km. Muutamina päivinä kuljin matkan jompaan kumpaan suuntaan juosten. Siinä tuli samalla sitten suoritettua treenit, sillä eipä sitä oikein viitsinyt enää erikseen lähteä lenkille kahdeksan tunnin kurssipäivän jälkeen, kun lapsetkin kaipailivat kotona. Vapaapäivinä yritin tehdä sitten pidempiä lenkkejä.

Mieheni treenit ovat kanssa sujuneet viimeviikkoina hyvin.

Tosin siitepölykausi on tuonut omat haasteensa allergiasta kärsivälle puolisolleni.

Keväinen vihollinen.

Huhtikuun kolme ensimmäistä viikkoa oli  kovia eli yli 100 km:n viikoja. 

Vappuviikko oli kevytviikko 49km ja nyt kaksi viimeisintä (tämä viikko mukaan lukien) on ollut taas kovia, 106 ja 107 km. 

Yhdeltä pitkältä.

Pitkät lenkit ovat olleet päälle kolmekymppisiä, joista kahdella olemme olleet pojan kanssa pyörällä mukana. Mukaan mahtuu myös kovavauhtisia vauhtilenkkejä. Mieheni on nyt tykästynyt juoksemaan Suolijärven mäkisessä maastossa ja monet lenkit ovatkin suuntautuneet sille suunnalle. Kaksi kertaa olemme olleet niilläkin lenkeillä mukana. 18 kilometrin matkalla on neljä mäkeä, joissa jalkojeni voima ei tahdo riittää. Ajoittain pehmeä hiekka hirvittää alamäkiä lasketellessa. Viimekerralla myös kova tuuli toi lisähaastetta, 

kun muutamassa kohdassa tuuli meinasi tempaista pyörän nurin.

Tuulitunneli, jossa tuuli meinasi tempaista nurin.

Minulla piti tänään kanssa juosta pitkälenkki, mutta toisin kuin mieheni, minä en viitsinyt lähteä kastelemaan itseäni kokopäivän kestäneeseen kaatosateeseen. Jospa sitten huomenna olisi mielyttävämpi sää juoksu kulkisi, kun on tässä kolme päivää huilittu. 

Tälläisillä ilmoilla ei ole vaikeuksia lähteä lenkille.

Olen minä kolmella lenkillä tällä viikolla käynyt. 

Maanantaina juoksin 12 km. Keskiviikkona etenin ensin 8 reippaammin tasaisemmalla alustalla ja sitten pienen välipysähdyksen jälkeen 

4 km  rauhallisemmin metsäpolkuja pitkin. Pyöräiltyä tuli lisäksi yhteensä 36km.

Kuva kevään ensimmäiseltä polkulenkiltä.

Viimeviikko olikin ensimmäinen ehjempi harjoiteluviikko kurssin jälkeen. 

Kolmella lenkillä keräsin kilometrejä 39,5 sekä pyörää tuli poljettua melkein 70:n edestä. 

Lämpö on saanut luonnon heräämään.

Nyt sitten, jälleen kerran jännitellään saadaanko jatkaa treenejä miehen kanssa terveenä, 

vai ollaanko kohta kuumeessa niin kuin muksut ovat ollet tämän loppuviikon.