Vauhtia voimasta.

Lihaskuntoharjoittelu on hyvä vastapaino juoksuharjoittelulle.

Jo fysiikan tunnilla opetettiin, että voima=nopeus. Ja mistäpä muualta sitä kadonnutta juoksuvauhtia voisi etsiä kuin kuntosalilta. Tiedän kyllä, että juoksukunto paranee juoksemalla, mutta koska tossujen ulkoilutus on jäänyt taas turhan vähälle, pitää yrittää jotenkin muuten kehittää omaa fysiikkaa. 

Eikä hyvästä lihaskunnosta ole koskaan mitään haittaa. Mm. loukkaantumisriski pienenee, kun lihaksissa on voimaa. Juostessa jalat jaksaa kantaa pidemmälle, kun lihaskestävyys on kohdillaan.

Mennessä salille aurinko paistoi matalalla.

Viime maanantain salitreeni oli nyt viides viikottainen salitreeni putkeen. Onneksi treeni tuli tehtyä heti alkuviikosta, sillä loppuviikon meidän huusholli on muistuttanut jälleen kerran enemmän ja vähemmän sairastupaa.

Talviaika tuntuu olevan yhtä sairastelua tänäkin vuonna.

Mies huilaili jo viimeviikolla, kun hänen olonsa ei ollut täysin normaali. No, se nyt ei ole  mitään uutta hänen kohdallaan, että kun kovien viikkojen jälkeen on vuorossa kevyt viikko, niin hänen olonsa tuntuu flunssaiselta. Hänen olonsa ei kuitenkaan ollut niin huono, että olisi tarvinnut jättää sen viikon salikäyntiä väliin. Mies kävi myös sunnuntaina pitkällälenkillä kaverinsa kanssa. Minusta se ei ollut kauhean hyvä idea, mutta minun natinoista huolimatta hän juoksi 41 km.

Löysin itseni jopa melkein ojan pohjalta.

En minäkään kauheasti viime viikolla juossut. Vain kaksi lenkkiä, kahdeksan kilometriä maanataina ja kuusi kilometriä tiistaina. Sää oli noilla lenkeillä niin hieno, ettei juoksemisesta meinannut tulla mitään. Vähän väliä teki mieli pysähtyä kuvailemaan jotakin. Välillä täytyi jopa komentaa itseni pysähtymästä.

Tällä viikolla juoksutossut eivät ole kuluneet ollenkaan. Minä en tosin vielä ole ollut kuumeessa niin kuin muut meidän perheessämme.

Toistaiseksi olemme tosiaan keskittyneet isolla salilla jalkojen ja selän treenaamiseen, sillä pääsemme käymään siellä vain kerran viikossa. Kukaan ei ole räätälöinyt minulle ohjelmaa, vaan se on itseopittu ja sen ehkä huomaakin. Kyselen kyllä mieheltäni vinkkejä ja saan häneltä opastusta tarvittaessa. Hän myös seuraa, että tekniikka pysyy kasassa vaativimmissa liikkeissä, kuten kyykyissä ja maastavedossa.

Minä olen tosi huono tekemään mitään lämmittelyjä, vaikka tiedän, että lämmitellen pitäsi treeni kuin treeni aloitella. Ennen saatoin tehdä 5-10 minuutti crostreinerillä tai hölkätä hiukan matolla, mutta nykyään hypin hetken hyppynarulla.

Tuon korkuiselle jakkaralle minä vasta uskallan pomppia.

Treeni alkaa yleensä laatikko hypyillä. Kovin korkealle penkille en uskalla hypätä, sillä tuntuu vain ettei hypyissä ole vielä korkeutta tarpeeksi. Todennäköisesti se on vain korvien väli, mikä asettaa rajotteita ja aiheuttaa ramppikuumetta.Mieheni tekee omat hyppysarjansa 70cm:n korkuiselle laatikolle. Hän tähtää seuraavalle askelmalle, mikä on 90 cm.

Mieheni jaloista löytyy ponnistusvoimaa korkeamallekkin.

Hyppyjen lomassa teen usein penkkipunnerrussarjoja. Ja kun hypyt oli suoritettu tein penkkiä ja kyykkyjä limittäin. Riippuu aina vähän muista kävijöistä keskitynkö yhteen liikkeeseen kerrallaan vai teenkö kahta limittäin. Jos salilla on ruuhkaa, en viitsi montaa laitetta varata omaan käyttöön.

Ilokseni olen saanut  huomata, että harjoittelu on alkanut tuottamaan tulosta. Esimerkiksi penkkipunnerruksessa jaksoin reilu kuukausi sitten tehdä hätäisesti yhden tai kaksi toistoa 40 kilolla, mutta viimeeksi sain jo kaksi 45:llä kilolla.  

Mutta tähän loppuun vielä kooste viimeisimmästä salitreenistä:

Pyyhe kuvastaa hyvin tämän hetken juoksutuntemusta.

Alkuun hyppyjä sekä penkkipunnerrusta.
2*15kpl hypyt, penkki 12*20kg ja 10*30kg. Hypyt 2*15kpl, penkki 2*45kg. Kun hypyt oli hypitty tuli kyykyt kuvioihin. Kyykky 20*20kg, penkki 4*40kg, kyykky 16*30kg, penkki 12*30kg, kyykky 12*35kg, penkki 11*30kg ja vielä viimeiset kyykkyt 16*30kg.

Valmistautumassa kyykkäämään.

Sitten siirryttin jalkaprässille.
Lämmittelyksi ensin 14*20kg ja sitten 16*60kg, 10*90kg, 15*70kg, 16*40kg.

Polvet jalkaterien suuntaisesti.

Prässin jälkeen oli vuorossa pohkeet ja etureidet vuorotellen. Pohkeet 20*15kg, etureidet 20*30kg, pohkeet 18*20kg, etureidet 15*35kg, pohkeet. 20*20kg, etureidet 18*30kg ja vielä, pohkeet18*20kg.

Pohkeet istualteen tehden.

.

Vuorossa etureidet.

Loitontajia tekemässä.

Lähentäjät ja loitontajat teen yleensä vuorotellen jos vaan mahdlollista. Kumpaakin liikettä tein kolme sarjaa n. 20 toistoa 35-45:llä kilolla.

Lähentäjät vuorossa.

Takareidet laitteessa.

Takareidet tykkään tehdä päinmakuulla ja koska vierestä löytyy laite jossa voi tehdä kevennettyjä leuanvetoja, teen noita kahta liikettä usein vuorotellen. Takareisiä pyrin tekemään 15-20 toistoa ja kolme sarjaa. Leuanvetoaja kevennän -22,5kg, joskus helpotusta on vähemmän joskus enemmän.

Helpotusta leuanvetoihin

Lopuksi olen treenannut vielä selkää. Joku kerta olisi varmaan hyvä aloittaa selkäliikkeillä sillä, kun ohjelmassa on kakis isoa lihasryhmää, ei loppu vaiheesa jaksa enää panostaa tekemiseen niin hyvin kuin treenin alussa.

Alataljasarjat 18*25kg, 15*30kg ja 12*30kg.

Mies tekee hiukan isommilla painoilla kuin minä.

Viimeisinä liikkeinä tällä kertaa oli ylätalja 18*30kg, 10*40kg, 10*35kg ja selän ojennus 20kpl ja 2*18 toistoa viiden kilon lisäpainolla.

Mutta saas nähdä kuinka käy tulevan viikon treenien. 

Mies on ollut torstaista asti kovassa kuumeessa ja oma olokin tuntuu muuttuvan aina vain räkäisemmäsi. 

Minä olenkin sitten hyödyntänyt ylimääräisen ajan, (jota ei ole päässyt hyödyntämään treenaten), tehden käsitöitä ja valmistellen joulujuttuja siltä varalta, jos vaikka joudun itsekkin vuoteen omaksi lähipäivinä.

 

Ilmottautuminen = lisämotivaatio.

Takana on viikko johon mahtuu juoksua, salitreeniä ja ilmottautumisia ensivuoden juoksutapahtumiin.

Takana hyvän fiiliksen viikko.

Mieheni on jo useamman vuoden treenannut tavoitteellisemmin kuin minä. Hänellä on ollut vuosittain ainakin yksi kilpailu johon osallistua. Itse en ole aikaisemmin pitänyt tärkeänä osallistumista. juoksutapahtumiin. Aikaisemmin kun olen juossut lähinnä muuten vain parantaakseni kuntoani. Juoksu on ollut minulle myös keino pitää painoni järkevissä lukemissa.

 

 Mutta nyt olen huomannut kaipaavani uusia haasteita ja tapahtumia joita odotella ja joita varten treenata. Viime kesän elämäni ensimmäinen maraton sytytti minussakin kilpailukipinän. Ja niimpä on nyt myös ensivuodelle lyöty lukkoon osallistumiset ainakin kahteen eri juoksutapahtumaan.

Luomassa juuria hyvälle peruskunnolle.

Talven juoksutreeneihin lisämotivaatiota tuo ilmottautuminen toukokuussa juostavalle HCR:lle. Minähän en ole  virallista puolikasta aikaisemmin edes juossut ja tuo tapahtuma tulee olemaan uusi tuttavuus myös miehelleni. Hän on kyllä jokunen virallinen aika puolimaratoneilta, mutta Helsingissä emme ole tuon tapahtuman tiimoilta aijemmin vierailleet. 

 

Puolikkaalle osallistumisen varmistuminen on siivittänyt tämän viikon treenejä. Maanantaina ja tiistaina juoksin kutoset ennen iltavuoroon kiirehtimistä. Varsinkin maanantain lenkillä meinasi vauhti karata koko ajan. Ensimmäiset kolme kilometriä taittui alle seitsemän minuutin vauhdilla ja loput sitten vähän päälle seitsemän. 

Tiistai oli hyvin harmaa päivä.

Tiistaina onnistuin vähän paremmin pitämään vauhdin maltillisena ja maltoin pysähtyä ottamaan muutaman kuvankin lenkkipolunvarrelta, toisin kuin edellisenä päivänä.

Aamulenkin tunnelmia.

Keskiviikkona pääsimme käymään salilla yhdessä. Tämä oli nyt kolmas viikko putkeen, kun pääsimme yhdessä nostelemaan painoja keskustan salille. On siis saatu taas rutiinia lihaskuntoharjoitteluun. Koska toistaiseksi salitreenit ovat aikataulusyistä jääneet yhteen kertaan viikossa, olemme keskittyneet jalkojen ja selän treenaamiseen. Vatsalihaksia ja käsiä olen yrittänyt treenata kotona kerran pari viikossa.

Saliselfie...

Perjantaina ei ollut pelkoa vauhdin karkaamisesta juoksulenkillä. Jalat olivat vielä väsyneet keskiviikon salikäynnin jäljiltä. Vaikka heti alusta asti juoksu tuntui takkuiselta, innostuin kuitenkin tekemään pienen lisämutkan ja lenkille tuli mittaa seitsemän kilometriä.

Perjantai aamupäivän tunnelmia

Perjantain lenkillä tuli testattua uusia tossuja jotka lupailivat parempaa pitoa talvisiinolosuhteisiin

Miehellä on ollut menossa toinen kovaviikko putkeen ja tästäkin viikosta tuli satasen viikko. Tämän päivän pitkällä (23km) alkoi jo kuulemma tuntumaan turnajaisväsymystä. Tulevan viikon mies aikookin ottaa kevyemmin.

Kuten aikaisemmin mainitsin, ei HCR 2017 tule siis jäämään ainoaksi lappujuoksuksi ensivuonna. Loppukesän kohokohta tulee olemaan taas Helsinki City Maraton, joka juostaan 12.8.2017.  Näiden kahden tapahtuman pariin sekä ennakkofiiliksiin tulen palaamaan talven ja kevään mittaan. 

Treenit siis jatkuvat tulevaisuudessakin.

*Yhteistyössä SUL/Helsinki City-juoksutapahtumat

Ei ihan suunnitelmien mukaan.

Vettä ja jäätä. 

Kolmisen viikkoa on taas takana ja ne ei tälläkään kertaan menneet aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Tai ei anakaan minun treenieni suhteen. Kun viimeeksi kirjoittelin, oli telakalta päästy vihdoin irrottautumaan ja olin yllättynyt ettei kuntoni ollutkaan romahtanut niin paljoa kuin olin pelännyt. Mutta nyt minusta tuntuu taas siltä, että matka pinnalle tulee olemaan pitkä ja kivikkoinen.

Niiden kahden hyvän lenkin jälkeen seurasikin sitten kaksi surkeampaa lenkkiä ja uusi tauko.  Nyt en ole taas kahteen viikkoon juossut muuta kuin kiireessä bussipysäkille. 

Noissa kahdessa viimeisimmässä lenkissä ei ole juurikaan kehumista ja varsinkin viimeisin viiden kilometri lenkki oli suorastaan masentava. Olin jaksanut juosta seiskan verran muutamaa päivää aijemmin, mutta sitten meno tuntui tyssäävän täysin.  Muutamassa ylämäessä oli pakko kävellä ja suosiolla pysähdyin pitämään kuvaustauon reilun kolmen kilsan jälkeen. 

Kuvaustauko Pärrinkoskella.

Tuolla lenkillä sai sentään vielä nauttia hiukan talvisemmista maisemista. 

Jäätä kosken törmällä.

Yksi syy nihkeään menoo selvisikin sitten seuraavana päivänä, kun olo oli taas tukkoinen ja kurkku karhea. Jatkuva sairastelu syö kyllä motivaatiota. Tuntuu taas siltä ettei tätä treenikautta meinaa saada millään käyntiin. 

Isänpäivä viikonloppuna olisin ehkä ollut juoksukunnossa, mutta päätimme ottaa ihan iisisti ja touhuta mielummin lasten kanssa, kuin hötkyillä aikataulujen kanssa. 

Pikkuherra veti itse mielummin pulkkaa kuin istui sen kyydissä.

 

Hetken kerkesimme nauttimaan lumen tuomista iloista.

Tytöt yrittivät vetää isää ja veljeä pulkassa.

Minullakin oli pitkästä aikaa täysin vapaa viikonloppu ja oli mukava  olla vaan ja ulkoilla lasten kanssa, katsella piirrettyjä yhdessä ja nauttia tietenkin hyvästä ruuasta. Varsinkin isänpäivä meni herkutellessa, kun kävimme anoppilassa syömässä ja onnittelemass pappaa.

Kahvakuulakaan ei ole kotona heilunut niin ahkeraan kuin olin suunnitellut. Viimeviikolla kävimme tosin pitkästä aikaa  vakkarisalilla treenaamassa jalkoja ja selkää. Painojen nostelu sai jalat kohtalaisen hyvin jumiin, mutta siitä huolimatta se sai pienen kipinän syttymään saliharjoittelua kohtaan. Tälläkin viikolla pääsimme onneksi käymään yhdessä salilla vaikka meillä on taas hyvät mahdollisuudet joutua telakalle. Muksut ovat taas vaihteeksi tuoneet flunssan vieraaksi perheeseemme.

Ylätäljan painopakka.

Salitreeniin kuului mm. tasahyppyjä korokkeelle.

Mieheni juoksulenkit ovat onneksi sujuneet paremmin kuin minun. Tänään hän juoksi pitkästä aikaa kunnon pitkänlenkin. Sille kertyi mittaa 32km ja sen ansiosta viikkokilometreiksi tuli 101. Viime viikko hänelläkin meni juoksusta huilatessa ja sitä edellisellä viikolla juoksuaskelista kertyi 78 km. 

Nyt täytyisi löytää itsekkin juoksumotivaatio ja saada treenit kunnolla käyntiin, sillä näyttää siltä, että ensi vuonnakin olisi pari haastetta tiedossa juoksukilpailuiden merkeissä.

Mutta niistä lisää seuraavalla kerralla...

Ei sittenkään niin pohjalta.

Kymmenen viikon juoksutauko on nyt katkaistu

ja pikkuhiljaa yritetään saada taas juoksu mukaan kuvioihin. 

Viimeviikolla juoksin pitkästä aikaa kaksi omaa lenkkiä. Olimme käyneet taas sunnuntaina yhteisellä perhelenkillä, mutta maanantaina oli aika ampaista pihamaalle ihan vain itsekseni. 

Kahdeksan kilometriä taittui mukavasti tyttöjen pyöräilessä ja aikuisten kävellessä. Poika istui tietenkin rattaissa.

Maanantaina minua suorastaan pelotti lähteä juoksemaan, sillä aijemmat juoksupätkät kävelylenkkien yhteydessä olivat tuntuneet tosi raskailta. Otin maltillisen tavoitteen. Jos edes viisi kilometriä jaksaisin, olisin tyytyväinen. Olin henkisesti varautunut myös mahdollisiin kävelyosuuksiin. Mutta turhaan olin pelännyt. Ei mun tarvinnutkaan ihan niin pohjamudista ponnistaa mitä olin kuvitellut.

Vauhti toki oli hitaampi kuin kesällä eikä meno ollut niin lennokasta kuin parhaimpina aikoina. Mutta maltillisen aloituksen ansiosta pääsin tavoitteeseeni ja jaksoin hölkötellä yhtäjaksoisesti  peräti kuusi kilometriä. Tavoite siis ylittyi yhdellä lisäkilometrillä. Tosin taitaa vielä hetki mennä, että jaksan taas päälle kymppejä juosta peruslenkkeinä, mutta tuosta matkasta on hyvä aloitella. Tyytyväisyyttä lisäsi myös se, että sain itseni lähtemään lenkille pitkän (8,5 h) työpäivän jälkeen. Syksyinen harmaus ja pimenevä ilta ei myöskään tehnyt ulkoilusta yhtään houkuttelevaa. Mutta koska päätös lenkille lähdöstä oli tehty jo edellisenä päivänä, oli tossut helppo pukea jalkaan.

Pimeässä ei viitsi paljoa kuvailla.

Keskiviikkona uskaltauduin taas lenkille. Asetin tavoitteeksi saman matkan minkä olin maanantainakin jaksanut. Jos kerran silloin jaksoin kutosen, niin kyllä jaksaisin nytkin. Ja niin tein. Valitsin hiukan eri reitin. Muutama kunnon ylämäkikin sattui matkanvarrelle. Välillä huomasin, että vauhti yrittää kiihtyä liian kovaksi. Silloin painoin jarrua pohjaan tarkoituksella jottei sykkeet nousisi turhan korkealle. 

Juostessa huomasin sen, kuinka paljon olin sitä kaivannut. Vaikka sohvalle onkin ajoittain mukava vajota ja unohtaa fyysiset aktiviteetit,  niin kyllä meikäläisen mieli kaipaa pientä rääkkiä ja raitista ulkoilmaa pysyäkseen kirkkaana ja virkeänä. 

Olen yrittänyt mahduttaa aikatauluun mukaan myös lihaskuntoharjoittelun, lähinnä kahvakuulan muodossa. Tiistaina tein vartin aamujumpan. Keskiviikkona treenasin vähän yläkroppaa lenkin jälkeen. Torstaina käytiinkin salilla yhdessä. 

Maastaveto vaatii taas pientä hiomista.

Poika pitää laitteet kunnossa... Pussillinen ruuveja ja muttereita riittää viihdykkeeksi salilla.

Perjantaille olin suunnitellut lenkkiä, mutta koska kroppa tuntui väsyneeltä alkuviikon treenien jäljiltä, päätin ottaa ihan iisisti. Ei parane heti ahnehtia liikaa, sillä kropalla menee tovi totutellessa kovempaan menoon. Viikonloppu menikin töissä sekä paikkoja järjestellessä kotona.

Miehenikin on päässyt aloittamaan syksyn juoksukauden. Hänellä on takana neljä juoksulenkkiä. Ensimmäinen oli 11 kilometriä ja muut ovat olleet 15. Hän yrittää kanssa aloitella maltillisesti ja lisäilee kertoja sekä määriä pikkuhiljaa. Kimmoisuus on kuulemma hiukan hukassa, mutta vauhdista ja jaksamisesta ei tauko ole nakertanut niin isoa palaa kuin minulla. 

Nyt tässä aloitellaan uutta viikkoa vapaapäivän merkeissä, jonka ohjelmaan kuuluu juoksentelua vuoron perään sekä vierailua isomummin luona. Jaksaisikohan tänään juosta jo vähän pidemmälle.

Kävellen kohti juoksukuntoa.

Syksy tarjoaa monenlaista katsottavaa.

Taas on pari viikkoa vierähtänyt eteenpäin. Lehdet tippuu puista ja syksyn harmaus hiipii syrjäyttäen ruskan tuoman väriloiston. Ja meillä elellään syyslomaviikkoa.

Alkusyksy on ollut sään puolesta erinomainen. On ollut oikeata juoksian unelma aikaa. Kaunista, kuivaa ja lämpötila on ollut juoksua ajatellen mukavan vilpoista.

Syksyn väriloistoa ja auringonpaistetta.

Me ei tosin olla vieläkään aloitettu varsinaista juoksuharjoittelua vaan olemme edelleen tehneet kävelylenkkejä yhdessä.

Toissaviikolla työvuorot mahdollistivat peräti kolme aamupäivälenkkiä. Jokainen lenkki oli kahdeksan kilometrin mittainen. Poika istui rattaissa ja minä hoitelin pääsääntöisesti työntelyn. Yhtään lepopäivää ei ollut noiden kävelyiden välissä, joten kolmas perättäinen lenkki alkoi jo tuntumaan jaloissa.

Reipas lenkkiseuralainen saa aina loppumatkasta kävellä itsekkin.

Olimme kävelleet myös edellisenä sunnuntaina koko perheen voimin pienen lenkin. Tytöt ovat taas koko syksyn kävelleet lähes kaikki koulumatkat (1,8 km per suunta) ja sen kyllä huomaa. Askel on reipas ja he pysyvät hyvin jo meidän aikuisten vauhdissa. Tuollakaan lenkillä ei tarvinnut yhtään odotella ja hoputtaa. Spurttasimme myös muutaman juoksukisan. Isä antoi tasoitusta, mutta minä sain kyllä jo melkein tosissani juosta.

En pistäisi pahakseni jos pieni liikuntakärpänen puraisisi lapsiani. Tietenkin toivon, että tytöt haluavat tulevaisuudessa liikkua ihan omasta halusta eikä pakosta. Ei olisi yhtään hullumpaa päästä viettämään yhteistä äiti/tytäraikaa pienen lenkin merkeissä.

Yhtenä lokakuun aamuna kuvattu.

Yhteiset kävelyt mieheni kanssa ovat kanssa käyneet suorastaan parisuhdeterapiasta. Viimeviikon tiistainkin 14,5 kilometrin lenkilläkin kerkesimme puhumaan aika monesta asiasta, kun noin kahden ja puolen tunnin ajan laitoimme tossua toisen eteen tasaiseen tahtiin.

Torstaina kerkesimme tekemään tunnin kävelyn ja pienen salitreenin ennen iltavuoroon lähtöä. Innostuin lenkillä juoksemaan myös kaksi vajaan kilometrin mittaista pyrähdystä. Juoksentelin edestakas jottei välimatka seuralaisiin kasvanut liiaksi. Sykkeet tuntui nousevan aika herkästi korkelle, joten tulevillakin lenkeillä täytynee varmaankin yhdistellä kävelyä ja juoksua. Ainakin toistaiseksi.

 Salilla huomasi taas kuinka vähän on tullut tehtyä lihaskuntoharjoittelua. Sarjat tuntuivat jäävän vajaiksi ja homma oli nihkeetä muutenkin. Loppuviikko menikin sitten vajailla liikeradoilla, kun joka paikka oli hellänä. Täytyy jatkossa taas yrittää kiinnittää huomiota voimaharjoitteluun. Meilläkin kun on suvussa huonoselkäisyyttä niin olisi todella tärkeää pitää lihaksisto, etenkin korsetti, vahvana.  Ja mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän siihen olisi hyvä satsata.

Yhdessä ulkoilemassa.

Eilen palasimme pieneltä syyslomareissulta, kun kävimme kyläilemässä Mummon ja Vaarin luona lapsuusmaisemissa. Pitkään viikonloppuun kuului yhdessäoloa, ulkoilua, saunomista ja tietenkin hyvää ruokaa ja herkkuja.

Tytöt tutkii Brahenlinnan raunioita.

Isä ja poika.

Koko poppoon voimin kävelimme sunnuntaina noin neljän kilometrin lenkin ja kävimme tutkimassa Brahenlinnan raunioita. Maanantaina tytöt jäivät isovanhempien seuraksi, kun me kolme muuta lähdimme pidemmälle kävelylle. Peri syksyisessä säässä, harmaassa ja koleassa,  matkaa kertyi 11 kilometriä. Mutta mikäs siinä kävellessä, kun ei kuitenkaan vettä satanut. Poikakin sinnitteli hereillä ensimmäiset yhdeksän, mutta luovutti lopulta ja otti pienet torkut.

Pysähdyimme ihmettelemään matkan varrella joutsenia, joita oli pellolla lukuisia.

Joutsenia matkalla etelään.

Lapset saavatkin lomailla vielä loppuviikon, mutta minä palailen sorvin ääreen jo huomenna.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Matkasta pudonnut.