tiistai 1. syyskuuta 2015

Ikimuistoinen patikkaretki.


Usva saapuu auringon laskiessa


Viime sunnuntaina pakkasimme taas rinkkamme ja suuntasimme koko perheen voimin päiväretkelle. 
Tällä kertaa valitsimme kohteeksi Siikanevan soidensuojelualueen, joka sijaitsee Ruovedellä. Kuulimme kyseisestä paikasta tyttären eskari-tädiltä, joka kehui reittiä ja maisemia. Paikka oli meille täysin tuntematon emmekä olleet edes kuulleet siitä aiemmin. Pienen taustatutkimuksen jälkeen olimme valmiita uudelle tutkimusmatkalle.


Retki voi alkaa.



Siikaneva on Pirkanmaan laajin yhtenäinen suoalue ja maakunnan tärkein soidensuojelualue.
Kokoa alueella on yli kymmenen neliökilometriä.


Marssijärjestys.


Säätiedote oli lupaillut mahdollisesti vähäistä ja ajoittaista sadetta iltapäivälle, mutta lähdimme siitä huolimatta retkelle. Olin varannut kaiken varalta vaihtovaatteet autolle, jos sattuisimme vähän kastumaan retken aikana. Reppuun olin pakannut mukaan myös tytöille pitkähihaiset puserot ja pojalle tietenkin vähän enemmän vaihdettavaa.


Alkumatkan maisema.


Aivan matkan alussa sää oli vielä suhteellisen kaunis ja taivaalla lipui joitakin pilviä.
Pääreitti on noin kymmenen kilometrin mittainen yhtenäinen kierros, joka kulkee läpi soiden ja mutkittelee pitkin metsän reuna-alueita. Mahdollista on kiertää myös pienempi lenkkin joka on 2,6 km. Tuo lyhyempi kierros kulkee halkaisten isomman, joten reitin voi kulkea myös kahdeksikonmallisesti. Me valitsimme tuon vaihtoehdon.  


Kalliosaareke pitkospuiden välissä.


Keskellä suoalueita oli hauskoja kalliosaarekkeita. Myötäpäivään kulkiessa reitin alussa on enemmän pitkospuita ja haastavampi metsäosuus vasta myöhemmin. Mutta me ajattelimme kulkea tuon haastavemman osuuden ensin jolloin taukopaikalle oli vähän pidempi matka. Ajattelimme myös, ett lasten olisi mukavempi päivän päätteeksi kulkea väsyneillä jaloilla ja täydellä mahalla lyhyempi ja helpompi osuus.


Maisemia ihailemassa.



Osa metsäpoluista oli  haastavempia ja sai todellakin katsoa mihin astui.
 Myös aikamoisia nousuja ja laskuja oli muutama.


Vaihtelua matkaan toi polut jyrkkine ylä- ja alamäkineen.


Osa pitkospuista oli vähän huonommassa kunnossa, mutta pääpiirteittäin aika hyvät kulkea.
Tarkkana sai olla kapeimmilla puilla, sillä emme halunneet tipahtaa suon syleilyyn.


Joskus kannatti katsoa taivaan sijasta alaspäin.

Ennen matkan puoltaväliä alkoi korviimme kantautua ukksosenjyrinää.  Sitä ennen oli pilvet alkaneet jo hiukan tummua ja taivas antoi monenlaista katsottavaa.





Alla olevien pilvien kulkusuuntaa jäimme toviksi arvuuttelemaan 
yhdellä suo-osuudella.


Tummat pivet suon yllä.


Toivoimme, että pilvet kulkisivat ohitsemme. Mutta voi kuinka väärässä olimmekaan.
 Yritimme kannustaa tyttöjä kulkemaan reippaammin, jotta kerkeisimme laavulle ennen mahdollista sadetta. Tuossa vaiheessa matkaa oli edessä vielä noin kaksi kilometriä.


Hetkeä ennen sadetta.



Pääsimme juuri taas metsän siimekseen, kun sade alkoi kuin tyhjästä. Se ei ollut alkuun mitään pientä tihkusadetta vaan samantien suuria pisaroita voimalla. Pyysimme tyttöjä menemään edeltä, kun me aikuiset pysähdyimme laittamaan sadesuojia rinkkojen päälle.

Sade voimistui ja sormenpään kokoisia rakeita alkoi sataa niskaamme.


Tämä kuva on otettu noin kolme tuntia sateen jälkeen...



Yhtäkkiä välähti ja jyrähti heti perään. Salama iski johonkin lähellemme. Siinä vaiheessa minä laitoin juoksuksi sillä tytöt olivat kaksin edellämme ja varmasti paniikissa. Tytöt juoksivat kauhuissaan jo vastaan. Mies tuli pojan kanssa perässä. Olimme kaikista huonoimmassa paikassa sillä hetkellä. Keskellä metsää ja mäen päällä, kun ympärillä salamoi ja. Meillä oli todella kiire päästä sieltä pois seuraavalle suopätkälle, alas ja avaraan.

Kun vihdoin pääsimme turvallisemmalle osuudelle, oli jyrinä hetkeksi tauonnut. 
Mietimme jäisimmekö hetkeksi odottelemaan siihen aukealle, sillä kauempaa kantautui taas jyrinää.
Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa laavulle, jonne oli matkaa enää noin kilometri.

Viimeinen nousu ennen laavua.


Sadekkin taukosi onneksi hetkeksi, tosin olimme jo läpimärkiä, poikaa lukuun ottamatta.
 Vihdoinkin pääsimme laavulle. Sekään ei tosin sijainnut parhaimmassa paikassa, 
ylhäällä mäenpäällä, mutta tarjosi suojaa sateelta.

Olo kuin uitetulla koiralla.

 Kerkesimme juuri saamaan kunnon roihun nuotioon ennen kuin sade alkoi uudestaan. Tässä vaiheessa toivoin, että olisin pakannut vähän enemmän vaatetta mukaan meille kaikille. Tosin mieheni ei palellut, vaikka hänellä oli päällään vain shortsit ja t-paita.

Laavun suojissa sateen ropistessa.


Lapset olivat laavunsuojassa ja mies oli hakemassa liiteristä lisää puita, kun taas yhtäkkiä salama iski aika lähelle mieheni selän taakse. Mies näki vähdyksen ja tunsi tärinän jalkojen alla ja voimakas jyrähdys säikäytti meidät kaikki. Sillä hetkellä tuntui, että meillä täytyi olla matkassa mukana joku suojelus, sillä niin lähelle se salama osui.





Tuo toinen ukkosrintama meni onneksi nopesti yli ja pääsimme keskittymään eväiden syöntiin. Kaikessa rauhassa paistelimme makkaraa ja lämmittelimme nuotion ääressä.


Lämmittelyä nuotion ääressä. Poika nukkuu rinkassa.


Kaiken kaikkiaan odottelimme laavulla yli kolme tuntia sään paranemista. Aina kun kerkesimme toivomaan, että nyt se ukkonen on ohi, jyrähti jossain päin uudestaan.


Kahden ukkosrintaman välissä.


Mutta kun maltoimme tarpeeksi kauan odottaa alkoi aurinkokin pilkahtelemaan uudestaan pilvien lomasta.

Joukko suokulkijoita.


Ylhäällä laavulla piipahti myös joukko miehiä, jotka myös uhmasivat ilmojenvaltiasta 
kulkiessaan pitkin suota sauvojen kanssa.


Sammutusvettä hakemassa.


Viimein jyrinä lakkasi kokonaan ja pääsimme jatkamaan matkaa. 
Taukomme oli venähtänyt suunniteltua pidemmäksi. 


Nämä pilvet onneksi kulkivat vastakkaiseen suuntaan.


Taakse jäivät tummat pilvet ja tyttöjenkin olemus alkoi muuttumaan iloisemmaksi jännitykssen hellittäessä.


Loppumatkasta ei ollut ukkosesta tietoakaan.


Matkan loppupuolella maasta nouseva usva loi oman tunnelmansa maisemaan.





Soiden avaruus teki meihin vaikutuksen. 
Jos missä, niin tuolla oli tilaa hengittää.

Tässä maisemassa sielu lepäsi.

Varmasti tuleme käymään Siikanevalla uudestaan. Tosin toivomme, 
että seuraava kerta ei ole yhtä jännittävä kuin tämä ensimmäinen vierailu. 

Lapsille saa nostaa taas hattua. Tytöt jaksoivat reippaasti kävellä kaikki 12 kilometriä. Loppumatkastakaan ei kuulunut nurinaa vaikka kengät olivat märät ja olo viluinen. Autolla saimme kuivat vaatteet päälle ja vielä vähän murua rinnan alle.


Melkein täysikuu.


Kotimatkan kruunasi komea kuutamo.




Takapenkin yhteenveto reissusta. -Oli mukavaa vaikka ukkonen pelottikin ja kastuimme läpimäriksi.
Olemme yhtä kokemusta rikkaampia ja 
tätä reissua tuskin ikinä unohdamme.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti