sunnuntai 23. elokuuta 2015

Tyhjä olo.


Tyhjä olo, kuvastaa tunnetta joka vallitsee maratonin jälkeen. 
Näin mieheni kuvaili tunteitaan seuraavana päivänä maratonin jälkeen. Kun jotain odottaa ja johon satsaa oikein kovasti ja sitten kun se on ohi, on ihan ymmärrettävää, että olo on hiukan haikea. 
Tilanne korjaantuu, kun uudet tavoitteet on asetettu ja niitä kohti lähdetään menemään.


Aamulenkillä tiistaina.


Tämän viikon mieheni on huilannut ja palautellut. Ihan kokonaan ei olla maattu laakereilla tälläkään viikkolla. 
Tosin se maanantai meni miehelläni hyvin aloillaan ollessa migreenin takia.


Aamun hienoja hetkiä. Kyllä on kelvannut tällä viikolla ulkoilla.


Itse olen jäänyt aivan koukkuun aamulenkkeihin jotka ovat tulleet rutiineihin eskarin myötä. Eskarilainen kun pitää saattaa aamulla yhdeksään ja hakea yhdeltä. Meiltä lyhin matka koululle yhteen suuntaan on noin 1,7 km. Bussi kulkisi aivan vierestä, mutta en todellakaan viitsi tuon mittaisen matkan takia ahtautua täysinäiseen kulkuneuvoon. 
Ja koska ajokorttia minulle ei ole, jää vaihtoehdoiksi omat jalat tai polkupyörä.


Pojan kanssa saatilla.


Nyt varsinkin, kun ilma on ollut vielä mitä parhain, on tullut kierrettyä mutkan kautta kotiin aamulla tai mennessä hakemaan koululta. Kaiken kaikkiaan tällä viikolla kertyi kilometrejä viitenä päivä yhteensä 55,5 joista suurimman osan kävelin. Maanantaina juoksin iltapäivän hakureissulla 3,1 km ja perjantaiaamuna 5,5 km. Tuo perjantain juoksulenkki oli hiukan turhan kovavauhtinen, mutta välillä on päästeltävä höyryjä. Tiistai aamuna mieskin oli mukana saattoreissulla ja kävelimme yhdessä 10,4 km ja keskiviikkona kävelimme poikaa rattaissa työntäen 12 km. 
Yhtään varsinaista omaa juoksulenkkiä mieheni ei vielä kuluneella viikolla tehnyt.


Reittiä suunnittelemassa.


Lauantaina saimme lisäkilometrejä patikoimalla Helvetinkolulla. Tällä kertaa saimme lisävahvistusta retkikuntaan veljestäni ja hänen pojastaan. Yhteensä kävelimme 9,5 km ja kiipesimme myös rotkoa pitkin ylös. 


Mies sai lisähaastetta nousuun poikaa kantaessa.


Kiipeäminen oli lasten mielestä retken kohokohta, makkaranpaiston lisäksi tietenkin.
Taaskin lapset jaksoivat hienosti. Varsinkin veljen pojalta löytyi vauhtia, hyvä että me muut pysyimme perässä.


Taas näimme useamman pienen sammakon.




Ei ole maisemissa valittamista Helvetinjärven rannalla.

Lisää kuvia retkeltä löytyy myös osoitteesta www.facebook.com/juoksuhullunvaimo .

Nyt tämä sunnuntaipäivä on otettu rennosti, jotta taas ensiviikolla jaksaa kulkea edestakas koulun ja kodin väliä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti