Peruskuntoa parantamassa.

 Lauantai ja viikon ainoa kunnon lepopäivä.

 Alkuviikko mennä vierähti taas lapsia saatellessa. Viiden päivän aikana kilometrejä kertyi 54,1.

Keskiviikkona ja perjantaina lenkkeily jäi yhteen kertaan, mutta muina päivinä tuli tehtyä kaksi lenkkiä.

Reipas kävely vaunujen kanssa on minulle hyvää peruskunnon kasvattamista tässä vaiheessa. Sykkeeni nousee edelleen helposti, mutta olen silti juossut muutaman lenkin silloin tällöin reippaammin. Ihan vain mielen virkistykseksi ja pään nollaamiseksi.

Kiipeilyteline koulun pihalla.

Lihaskuntoharjoittelun suhteen olen ollut vieläkin aika laiska. Maanantaina tosin tuli tehtyä koulun pihalla viisi sarjaa leuanvetoja kuminauhalla ja neljä sarjaa punnerruksia puomia vasten. Muutamana aamuna olen myös yrittänyt tsempata itseni tekemään vatsalihasliikkeitä.  Maanantain kaunis ilma innoitti minut myös kävelemään aamusta 11,2 km. Poikakin kun nukahti alkumatkasta rattaisiin, ei ollut mitään kiirettä kotiin. Iltapäivästä kävelin vielä kiertotien kautta hakemaan lapsia.

Vedenpinta oli maanantaiaamuna aivan tyyni ja taivas oli kirkas

Viikon edetessä ilmakin on muuttunut aamu aamulta syksyisemmäksi. 

Tiistaiaamu ei ollut enää niin kirkas.

Keskiviikkoaamuna saikin pitkästä aikaa kävellä vesisateessa. Tuo kerta tuskin jäänee ainoaksi syksyn edetessä. Mutta oikealla asenteella ja kunnon varustuksella ei sateista kannata olla moksiskaan. Onneksi saimme nauttia lukuvuoden alussa auringonpaisteesta. Nyt, kun on takana kolmisen viikkoa aamulenkkejä, olen saanut hyvän vaihteen päälle. Aamuisin ei enää tuota vaikeuksia lähteä liikkeellä ja jo illalla ajattelen, että jes aamulla lenkille.

Keskiviikkona sade ropisi iloisesti.

Tämänviikon reippaammat lenkit tuli juostua torstaina ja perjantaina. Torstaiaamuna sain naapurin seuraksi. Kun olimme saattaneet eskarilaisen, jatkoimme lenkkiä välillä kävellen ja välillä juosten. Tuolle lenkille tuli mittaa yhteensä 7 km. Lopussa vielä innostuimme vetämään muutamat kunnon ylämäkivedot reippaalla vauhdilla.

Perjantaina juoksin aamulenkin yksin. Ensin tietysti kiersin koulun kautta, mutta koska tytär lähti liikkeelle pyörällä, sai jo alusta alkaen ottaa reippaamman vaihteen päälle. Parin kilometrin kohdalla tulee aina tuo pakollinen pysähtyminen, kun saatan muksun sisätiloihin, mutta sitten matka taas jatkuu. Lopulta kiersin perjantaina melkein saman reitin kuin edellisenä aamuna. Tosin nyt koko matkan juosten, itseni haastaen ja loppua kohden vauhtia kiristäen. Lopun viimeiset 150 metriä ylämäkeen sai sydämeni melkein  pomppaamaan rinnasta ulos. Maksimisyke nousikin hetkellisesti 190:een. Tajukin meinasi mennä, mutta kun sain hengitykseni tasaantumaan, oli fiilis mahtava. Alunperin tarkoitukseni oli juosta tuo lenkki rennosti ja kevyesti, mutta joskus sitä vain karkaa mopo käsistä.

Perjantaiaamun lukemat.

Vielä tuo vauhti tuntuu raskaalta. Tarkoitus on vielä jatkaa kunnon parantamista ihan vain peruslenkeillä, jotka minun kohdallani tarkoittavat niitä reippaita kävelyjä rattailla ja ilman. Muutaman lenkin viikossa aion kyllä juosta, jotta keväällä ei tarvitse vauhtiharjoittelua aloittaa aivan nollasta. Näin mieheni on minua ohjeistanut Hän kun on tosiaan sitä mieltä, että minäkin juoksen ensi vuonna sen maratonin.

Mieheni on edelleen pitänyt lepoa juoksusta koko kuluneen viikon ja on ajankuluksi remontoinut taloyhtiön pihassa olevaa leikkimökkiä.

Ensi viikolla olisi miehellänikin tarkoitus aloittaa pikkuhiljaa treenaaminen.

Mutta tänään otamme ihan iisisti ja käymme isomummilla vierailulla ja

huomenna mahdollisesti suuntaamme Ruoveden Siikanevalle vähän retkeilemään.

Tämän otuksen kanssa tartuimme samaan harjanvarteen yhtäaikaan .