perjantai 22. toukokuuta 2015

Rauhallisesti & kevyesti.


Minun mittapuulla viimeviikko oli kova treeniviikko. Viisi lenkkiä, joista yksi oli vautiharjoitus ja muutkin lenkit olivat suht reipasvauhtisia juoksuja.
Siispä päätin ottaa tämän viikon tavoitteeksi rauhallisemman menon.

Maanantaina pyöräilin kaupunkiin asioille. Menomatkalla jouduin tosin polkemaan vastatuulen sen minkä kintuista pääsin, sillä olin lähtenyt liikenteeseen liian myöhään. Kotimatkan otinkin sitten vähän rauhallisemmin, mutta pidemmän kaavan mukaan, yhteensä 17 km.



Tiistaina pää kaipasi poikkeusta peruslenkkeihin ja tein hiukan erilaisemman juoksuharjoituksen ja poikkesin polulle. Alkumatkasta juoksin 3.6 km, jonka jälkeen alkoi noin kahden kilometrin metsäinen polkuosuus. Harmikseni en ottanut puhelinta mukaan, jotta olisin voinut näyttää teille lukijoille, minkäläisella polulla kävin pomppimassa. Mutta enköhän minä vielä uudemmankin kerran sinne eksy.

Tiesin, että otin riskin, sillä edellisenä yönä oli satanut vettä ja polku oli liukas ja paikoin todella kurainen. Tuolla kahden kilometrin pätkällä jouduin suurimman osan matkasta kävelemään ja paikoin jopa pysähtymään ja arvioimaan mistä kohtaa olisi paras mennä. En meinaan halunnut täysin kastella tossujani. Yhteenä lenkille tuli matkaa 8 km ja lopumatkan 2.4 km juoksin taas reippaammin.

Jaot Aika Aika liikkeellä Matka Korkeus + Korkeus - Keskitahti Paras tahti Keskisyke Max. syke
1 6:41,3 6:40 1,00 -- 9 6:41 5:08 164 180
2 13:21 6:40 1,00 -- 5 6:40 5:44 155 165
3 20:13 6:50 1,00 4 3 6:51 5:37 157 161
4 28:07 7:55 1,00 -- 11 7:55 4:58 158 167
5 38:05 9:45 1,00 10 -- 9:58 6:12 146 163
6 46:44 8:32 1,00 5 -- 8:39 5:25 146 161
7 53:25 6:43 1,00 -- 5 6:41 5:42 160 164
8 1:00:13 6:47 1,00 11 -- 6:48 5:37 163 169
Yht. 1:00:15 59:54 8,00 29 33 7:32 4:58 155 180


Tuo lenkki oli mukavaa vaihtelua ja todella hyvää stressin purkua. Jopa hetkellisesti padot murtuivat keskellä metsää ja henkinen painolasti keveni. Kotiin päästyäni oli olo melkein kuin uudella ihmisellä.

Illalla kävimme vielä salilla nostelemassa painoja. Penkistä nousi melkein kaksi kertaa 50kg. Mieheni joutui vähän avittamaan toisessa toistossa. Lisäksi tuli taas vedeltyä leukoja useampi sarja kuminauhan avustuksella.

Keskiviikko menikin asioilla käydessä sekä pojan räkänenää pyyhkiessä.

"Nuotion loimun loisteessa"  Akryylivärit, 60x80cm.

 Illalla innostuin myös maalaamaan keskeneräistä työtäni. Vähän yli puolenyön sain sen vihdoin valmiiksi maalattuani melkein yhtäjaksoisesti reilu neljä tuntia. Niskat hiukan jumittui, mutta ei auta kuin venytellä.

Torstaina mieheni valitteli väsymystä. Hän ei ollut ihan varma johtuiko väsymys muutamasta huonosti nukutusta yöstä vai alkavasta flunssasta. Poikamme on meinaan nyt räkäisenä nukkunut todella levottomasti. 
No tänään tuohon asiaa saatiin vastaus. Mieheni kurkku on tulessa ja omakin olo on nihkeänpuoleinen. Menee siis loppuviikko huilatessa. 

Tästä viikosta tulee tosiaankin kevyt viikko.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti