lauantai 11. marraskuuta 2017

Puoliunessa.



Silloin tällöin pääsee sentään nauttimaan auringon paisteesta vaikka päivät ovat lyhentyneet.


Kulunut viikko on mennyt kuin puoliunessa. Varsinkin loppuviikosta on tuntunut etten saa itseäni millään hereille. En tiedä johtuuko tämä väsymys näistä pimenevistä päivistä vai meinaako flunssa ottaa valtaansa. Jokatapauksessa on ollut pakko keventää harjoittelua ja ottaa iisimimmin muutama päivä. 

Täytyy kyllä myöntää, että muutamana iltana on nukkumaan meno mennyt turhan myöhäiseksi siihen nähden, että meillä arkisin herätään seitsemältä. Sitä ei vaan välillä malta mennä nukkumaan ajoissa, kun kerrankin on huushollissa hiljaista ja voi tehdä omiajuttuja, kuten katsella elokuvia tai askarrella.


Askartelin isälleni kalastusaiheisen isänpäiväkortin yhtenä iltana.


Alkuviikosta jaksoin käydä vielä juoksulenkillä. Tuo maanantain vitonen meni yllättävän ok vaikka edellispäivän kymppi painoikin vielä jaloissa. 


Boston Boostien viimeinen lenkki.


Tuolla lenkillä päätin, että se sai olla kuvassa olevien tossujen jäähyväisjuoksu. Noilla Adidaksilla tuli juostua aika monta lenkkiä reilun vuoden aikana ja nyt ne vaan tulivat tiensä päähän. Luopumispäätöstä helpotti myös se, ettö minulla on jo uudet tossut odottamassa omaa vuoroaan.

Tiistaille olimme suunnitelleet salitreeniä, mutta päädymmekin palauttelevaan kävelylenkkiin. Mieskin malttoi lähteä mukaan rennommpaan menoon sillä hänellä on taas menossa kevyt viikko kahden kovan harjoitusviikon jälkeen. 


Vielä joutuu odottelemaan, että jää kantaisi...

Keskiviikkona saimme kammettua itsemme salille. Haukotellen sain vedettyä rinta- ja selkätreenin läpi, mutta paras terä oli hukassa. Pienen valonpilkahduksen koin tehdessäni maastavetoa. Tekniikka alkaa olemaan kohdillaan. Hiukan täytyy vielä varoa ettei alaselkä pyöristy liikaa isompia painoja nostellessa, mutta sain parannettua maastavedon maksimiennätystä.


Voimaa kroppaan saliharjoittelulla.


Maasta nousui noin oman painon verran eli 75kg. En siis todellakaan ole tällä hetkellä mikään  kevyt keijukainen, mutta eipähän syksyn myrskytuulet heittele helposti minne sattuu. Samoin penkkipunnerruksessa tulokset paranevat pikkuhiljaa. Siinä seuraava tavoite on saada taas punnerrettua ylös 51kg mikä on ennätykseni jokusen vuoden takaa.

Torstaina oli pakko jättä aamulenkki väliin sillä sänky houkutteli yksinkertaisesti enemmän. Työpäiväkin tuntui menevän pienessä sumussa enkä meinannut saada itseäni hereille millään. Kahvikaan ei tuntunut auttavan eikä hedelmätkään piristäneet. Päivän kruunasi kauppareissu miehen ja kiukuttelevan pojan kanssa. On varsin hermoja raastavaa kuunnella väsyneenä pienen uhmaikäisen jatkuvaa kitinää ja vikinää lähes koko kauppakierroksen ajan. Ja vaikka miten yrität neuvotella ja pitää oman pään kylmänä jotta pääsisimme joskus kaupasta kotiin, on ylikuumeneminen itselläkin välillä lähellä. Joskus tekisi itsekkin mieli heittäytyä lattialle makaamaan ja huutamaan. Se vasta olisikin näky...  

Sääliksi kävi myös muita asiakkaita joilta sateli monenlaisia katseita. Ei miehellänikään helppoa ollut. Hänellä kun oli alkanut päivällä migreeni, (jonka takia jätimme myös perjantain salin väliin). Mutta sitä, kun ei vaan voi joka kerta antaa periksi ja ostaa joka ainoaa lelua ja autoa jonka muksu on päättänyt haluta. Onneksi ihan jokainen kauppareissu ei ole yhtä piinaa ja kidutsusta. Osaa meidän poika välillä myös käyttäytyä, jos sille päälle sattuu. Ja jos joku ihmettelee miksen minä käy vaikka yksin kaupassa, niin siksi, että viikon ruokaostokset on helpompi miettiä yhdessä. Ja minulla kun ei ole ajokorttia olisi hankala raahata kaikkea sitä ruokamäärää mitä meilläkin kerralla ostetaan marketista kotiin ruuhkabussilla kulkien.

Mutta jos tällä viikolla ei ole oikein treenit kulkeneet niin viimeviikolla tuli sentään juostua kolme lenkkiä ja tehtyä ne kaksi salitreenia sekä yksi kotijumppa joihin olen yrittänyt pyrkiä.

Juoksuista paras oli sunnuntain kymppi jonka juoksin 6:52 keskivauhdilla, jolloin kokonais ajaksi tuli 1:08;39.  Tuon lenkin jälkeen oli mukava lähteä hyvällä fiiliksellä isomummille kylään ja vähän herkuttelemaan. 

Tiistaina lenkki ajoittui työpäivän jälkeen, joten oli syytä etsiä vähän heijastimia lisävarusteeksi ja tarttui mukaan myös pieni taskulamppu sillä otsalamppua en omista. Viisi kilometriä taittui hiukan alle 35:een minuuttiin. Paikoin pimeässä meinasi mielikuvitus ottaa vallan ja oli pakko välillä toppuutella omia ajatuksia. Sen siitä saa, kun tykkää katsella kaikenmaailman kauhuleffoja.


Lainassa pojan haisuliheijastin
  

Perjantaina oli ohjelmassa vuorostaan aamulenkki. Silloin oli vielä sen verran  paikoin lunta ja jäätä  muistona edellisviikon lumimyräkästä, että päätin juosta syksyn ekan nastalenkin. Varsinkin kun aamulla sää oli vielä pakkasen puolella oli nastat ihan hyvä valinta tuolle lenkille. Sen verran painoi edellispäivän jalkatreeni kintuissa, että vauhti ei päätä huimannut vaan keskivauhti oli lähempänä seitsemää ja puolta. Rinta- ja selkätreenin olimme käyneet tekemässä edellisenä maanantaina.




Syksyn myötä on kirjoitteluintokin ollut jonkin verran alavireessä. Päivät vaan viilettävät ohi niin kauhealla vauhdilla, että välillä on vaikea löytää sopivaa aikaa kirjoitella. Varsinkin kun työvuorot ovat olleet väliaikaisesti aika iltapainotteisia. Mutta eiköhän se tästä olotila taas piristy, kunhan ensin totutaan tähän alkaneeseen kaamokseen.


Syksyn harmaudella ja pimeydellä on kaikkea muuta kuin piristävä vaikutus.






sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Viisi x puolikas.



Näin kevyemmän viikon kunniaksi on ollut aikaa fiilistellä kahden edellisen viikon hyvin sujuneita lenkkejä.


Onneksi välillä on ollut myös kauniita syyspäiviä.


Alkusyksyhän meni tuskastellessa, kun yksinkertaisesti tuntui, ettei juoksu lähde kulkemaan ollenkaan. Päätin olla ottamattua turhia paineita sen suhteen. Sitkeästi jatkoin lenkillä käymistä ja tarvittaessa kävelin, jos juoksu tuntui liian raskaalta. Nyt työ on alkanut tuottamaan tulosta ja lenkit ovat alkaneet kulkemaan hitusen paremmin. 

Mieheni juoksut ovat kulkeneet tavanomaiseen tapaan ja taas on takana kaksi kovaa viikkoa, joten nyt on ollut aika ottaa kevyemmin nämä viimepäivät.

Viimeviikolla hän sai päähänsä testata montako puolikasta hän jaksaa viikon aikana juosta. Maanantai meni vielä huilatessa sunnuntain pitkän jäljiltä, mutta tiistaina alkoi puolikkaiden keräily 22:n kilometrin lenkillä. Keskiviikkona matka oli 21 kilometria, samoin kuin torstaina. Vaikka torstaina jalat tuntuivat jo hiukan väsyneiltä ei perjantaina voinut tyytyä yhtään sen lyhyempään matkaan. Lauantai sen sijaan meni huilatessa ja autossa istuessa, kun matkasimme pienelle syyslomareissulle minun lapsuusmaisemiini josta palasimme kotiin tiistaina.


Jokunen lukija saatta tämän kirkon tunnistaa...


Koska mieheni tavoittelee aina kovalla viikolla sataa kilometriä, oli viime sunnuntaina hänellä tavoitteena juosta vähintään 15km. Arvelin jo ennen kuin hän lähti tuolle viikon viimeselle lenkille, että tuskin hän malttaa jättää tuotakaan matkaa "vajaaksi". Silti pieni huoli alkoi hiipimään mieleen, kun miestä ei alkanut kulumaan takaisin mummolaan siihen aikaan kuin olin laskeskellut. Senverran monet lenkit mieheni on anoppilansa maisemissa juossut, ettei eksymisen varaa juuriikaan ole, mutta aina voi sattua jotain muuta. No, onneksi mies saapui vihdoin lenkiltä. Juuri sopivasti ruoka-aikaan. Ja kuten arvelin, oli hän juossut viikon viidennen puolikkaan. Kaikilla noilla puolimaratonin mittaisilla lenkeillä oli keksivauhtikin ihan kiitettävä, noin 5 min/km. Kaikenkaikkiaan kilometrejä viimeviikolle kertyi 106. Samoin toissaviikolla kilometrejä kertyi hiukan päälle sata.

Salitreenit ovat jääneet taas muutaman kerran väliin aikataulusyistä, mutta minä olen yrittänyt välillä tehdä kotijumppaa juoksulenkkien lisäksi. Tällä viikolla kerkesimme perjantaiaamusta salille ennen kuin työvuoroni alkoi klo 11.00. Koska tuo salitreeni oli viikon ainoa ja minulla ei ollut aikaa kuin noin reilu tunti, keskityin minä tekemään kokonaisvaltaisempia perusliikkeitä kuten kyykkyä ja maastavetoa.


Itse tykkään kirjata sarjat ylös niin on helpompi seurata kehitystä.


Mutta palataampa taasen juoksun pariin. Toissaviikon sunnuntaina juoksin syksyn ensimmäisen kymppini. Olin ajatellut juoksevani vain sateen piiskaaman vitosen, mutta mieheni oli sitä mieltä, että kymppi olisi minimi. No pitihän se näyttää, lähinnä itselle, että pystyisin siihen. Yhtään kertaa en edes pysähtynyt eikä vauhtia tarvinnut hidastaa kävelyksi. Kuvaamaankan ei tarvinnut ruveta, sillä jätin puhelimen suosiolla kotiin sateen takia.


Ensin mentiin pohjalle ja sieltä kivuttiin ylös.


Viimeviikon alkupuolella sai lenkit juosta edelleen aikamoisessa syyssateessa. Tiistaiaamuna riitti vitonen kaatosateessa. Keskiviikkona sade onneksi vähän taukosi ja maltoin juosta kutosen hiukan rauhallisemmin.


Aamulenkin jälkeen söin vasta kunnon aamiaisen. Ennen lenkkiä vain vähän muroja.


Viimeviikon keskiviikkona oli vielä puissa runsaasti lehtiä.


Perjantaina piti olla salipäivä, mutta punttitreeni vaihtuikin lenkkeilyksi. Ennen lähtöä arvuuttelin ääneen, että paljonkohan jaksaisin juosta. Mies oli sitä mieltä, että kymppi olisi taas minimi. Epäilin jaksaisinko, johon mies vastasi : "Jos et ole kympin kunnossa, juokse 12.

Ja arvaattekos kuinka siinä kävi. En ollut kympin kunnossa. Se tusinan verran kilometrejä tuli kerättyä. Maltoin pysähtyä kuvaamaankin vasta kun 11km oli mittarissa. Tosin jouduin tekemään pienen lisämutkan ja enkös onnistunut löytämään tienoon kuraisimman pätkän.


Onnistuin kuraamaan tossut kunnolla lenkin loppuvaiheessa.


Lopuksi vielä vika kilometri rauhallista hölkkää ja kotiin päästäessä fiilis oli mitä mahtavin.


Syksyn toistaiseksi pisin juoksulenkki.


Sunnuntain lenkii kotipuolessa osottautuikin sitten kiihtyvävauhtiseksi vitoseksi vaikka lähtiessä juoksufiilis ei ollut ihan huipussaan. Jotenkin oudosti kotikylän etäisyydet ovat vuosien saatossa lyhentyneet joten reittiä oli vaikea suunnitella etukäteen.


Piti ottaa rauhallisemmin, mutta vauhti vain kiihtyi loppua kohden.


Tämä viikko onkin sitten tosiaan otettu iisimmin. Alkuviikko lomailtiin lasten kanssa, mutta keskiviikkona oli aika palata töihin. Ihme kyllä sain itseni vielä työpäivän jälkeen lenkille. Sain päähäni, että haluan mittariin lukeman kahdeksan. Spurttasin vanhalle uimarannalle, jotta  kerkeäisin napata muutaman kuvan ennen kuin pimeys valtaisi tienoon. Huonoksi tuuriksi, mittarini päätti tallentaa suorituksen siinä vaiheessa. Arvelin juosseeni siinä vaiheessa vasta vajaan kilometrin, mutta eihän sitä voinut ottaa mukaan lukuun, kun kerran irralliseksi suoritukseksi. Ei auttanut kuin aloittaa alusta ja käynnistää mittari uudestaan. Sain kuin sainkin haluamani luvun lopulta mittariin. Juoksin varmuuden vuoksi vähän päälle kahdeksan kilometriä. Kun siihen lasketaan mukaan alkuspurtti, tuli tuona iltana juostua yhteensä reilu 9 km.


Lenkille lähtiessä alkoi hämärtymään. Kotiin päästessä oli jo pimeää.


Juoksukunto on siis taas paranemaan päin. Toisaalta minua kiinnostaisi keskittyä nyt loppuvuoden ajan enemmän saliharjoitteluun, mutta saa nyt nähdä. Ensi viikolla ainakin olisi tarkoitus käydä kahtena päivänä nostelemassa painoja.