perjantai 5. tammikuuta 2018

Vuoden 2018 tavoitteet.



Tuliko tehtyä uudenvuoden lupauksia?

Minä päätin tällä kertaa olla tekemättä mitään suurempia lupauksia, sillä ainakin vuoden takaisilla lupauksilla tuntui olevan ainoastaan aivan päinvastainen vaikutus. Kuten esim. se, että paino muuttui viisi kiloa väärään suuntaan eikä olomuoto ole yhtään sen kiinteämpi kuin ennenkään. Eikä juoksutulokset ainakaan parantuneet yrityksistä huolimatta. Vaikkei lupauksia tullutkaan tehtyä on tälle vuodelle jokunen tavoite sentään asetettu. Ja toivottavasti kova työ, kuitenkin  rennolla otteella ilman turhaa stressaamista, tuottaa tulosta vuoden aikana.

Ensimmäin tavoite tälle vuodelle on saada syömisiin joku roti loppuvuoden herkuttelun ja mässäilyn jälkeen. Millekkään dietille tai laihikselle ei ole tarkoitus ruveta. Pyrin  tekemään järkeviä valintoja ruuan suhteen. Tavoite on syödä monipuolisesti, terveellisesti ja ennenkaikkea myös riittävästi, jotta ravinto tukee myös harjoittelua, kehittymistä sekä palautumista. Välillä on lupa myös herkutella, mutta kohtuudella. Tuo kohtuus tosin vaatii vielä hiukan harjoittelua.

Toki olisi mukavaa, jos onnistuisin saamaan syömisen ja liikunnan sellaiseen palanssiin, että viimetalvena ostettu juoksutakki lakkaisi olemasta ihan niin makkarankuori kuin se nyt on. Se on kai kesän ja syksyn aikana kutistunut kaapissa, sillä ostettaessa se oli ihan passelin kokoinen. No, onneksi juoksu ei sentään ole painolaji.


Pikkasen on alkanut käymään mun lemppari takki ahtaaksi.


Toinen tavoite on selättää joulukuun lopussa alkanut flunssa ja päästä pikkuhiljaa taas lenkkeilyn makuun. Kuuden päivän kuume vaati veronsa ja tämän vuoden ensimmäisen viikon olen ottanut ihan iisisti. Juoksutossuja olisi syytä päästä ulkoiluttaamaan talven ja kevään aikana sen verran, että toukokuun puoleen väliin mennessä olisin taas puolimaraton kunnossa. 

Alkutalvesta pohdimme tarvitsemmeko vuodelle 2018 kisatavotteita ollenkaan. Jos treenaisimmekin kerrankin vain "huviksemme". Mutta mahtaisiko treeni-into pysyä liekissä läpi vuoden, jos kipinäksi ei ole asetettu mitään konkreettista juoksumatkaa/kisaa... Minä innostuin noista pohdinnoista huolimatta asettamaan itselleni kisatavoitteen, sillä pelko liekin tukehtumisesta ilman pientä lisähappea oli olemassa. 


HCR 2017 sekä optimistinen- realistinen- ja pessimistinen aika tavoitte.


Toinen asia mikä innoitti minua ilmottautumaan mukaan vuoden 2018 Helsinki City Runille, oli pääsy mukaan HCRD Street Teamiin.  Moni varmaan tietääkin jo, ettei touikokuussa juosta enää pelkästään puolimaratonia vaan tuo matka on saanut seurakseen myös täyden maratonin joka  siirrettiin syksyltä HCR:n yhteyteen. Tiedän etten itse ole toukokuussa vielä siinä kunnossa, että uskaltaisin lähteä kokeilemaan 42:n kilometrin juoksemista, siitä syystä valitsin omaksi matkaksi tuon puolikkaan. Pari muutakin matkavaihtoehtoa olisi kyllä ollut tarjolla. Tuo juoksupäivä kasvoi meinaan samalla kahdella uudella tulokkaalla, Helsinki City 5:lla ja Helsinki City Maraton-viestillä. Eikä tietenkään pidä unohtaa lasten omaa Mini-maratonia, joka myös siirtyi elokuulta uuteen ajankohtaan.  

 Teamiin mukaan pääsy antoi lisäkipinän myös tämän blogin pitämiselle. Kolmas tavoite onkin saada pidettyä oma ja lukijoiden mielenkiinto yllä blogia kohtaan. Vaikka tämä blogin pitäminen on ollut minulle vain harrastus, tuntuu se toisinaan työläältä. Joten kaikki uudet tuulet ja mahdollisuudet kehittää tätä harrastusta ovat arvokkaita. Alkukesästä on tiedossa myös uusi pienimuotoinen yhteistyö matkailuun liittyen ja sitä meidän perheessä odotetaan jo kovasti.

Siinä olivat pääpiirteittään minun tavoitteeni tälle vuodelle. Ei mitään turhan tarkkoja suunnitelmia vaan rennolla otteella yritetään tästä vuodesta selvitä. Katsotaan myöhemmin saadaanko kisakalenteriin vielä lisäyksiä vai mennäänkö tämä vuosi "yhden kisan taktiilalla".


Kesällä toteutuu vihdoin pitkäaikainen haave päästä lomailemaan Alpeille. Kuva netistä. 


Onnekasta ja antoisaa alkanutta vuotta 2018 kaikille lukijoille!

Toivottavasti viihdyt jatkossakin blogini parissa.



lauantai 30. joulukuuta 2017

Miten sujui juoksu vuonna 2017.



Nyt, kun joulusta on selvitty väkisin vääntämättä perheemme jäsenten sairastellessa vuorollaan, on tullut aika tehdä katselmus kuluneeseen vuoteen. 


Välillä on ollut valonpilkahduksia havaittavissa.



Vuosi 2017 ei mennyt urheilun osalta minun kohdalla täysin suunnitelmien mukaan, vaan vuosi oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Suurin osa tavoitteista on edelleen työn alla ja niiden tavoittelu jatkunee ensi vuonna, kuten esimerkiksi leuanveto ja kympin juokseminen alle tuntiin... Useampaan otteeseen olen meinaan joutunut ponnistamaan melkeimpä pohjalta ja aloittamaan alusta. Tosin täytyy sanoa, että huonomminkin olisi voinut mennä.

Meillä oli tarkoitus osallistua kolmeen juoksutapahtumaan, mutta osallistuimme lopulta vain yhteen. Vuoden kohokohtaa juoksun saralla ei siis ole vaikea valita tällä kertaa. Tuo ainut kisa jossa juoksimme oli toukokuun Helsinki City Run. Se sujui osaltani yllättävän hyvin kevään harjoittelumäärät ja sairastelut huomioon ottaen. Se olikin minun ensimmäinen virallinen puolimaraton ja meille molemmille ensimmäinen  kerta kyseisessä juoksutapahtumassa. Tykkäsimmimme HCR:nin tunnelmasta ja reitistä. Ensivuonna 2018 reitti onkin aivan eri tapahtuman kasvettua pelkästä puolikkaasta kokonaiseksi Helsinki City Running Day:ksi. Tuosta tapahtumasta kirjoittelen lisää tuonnempana, kunhan ensi vuoden tavoitteeni tarkentuvat.


Jutun kisapäivän tapahtumista päässet lukemaan tästä linkistä.


Toinen maraton jäi tänä vuonna haaveeksi. Alunperin  se oli tarkoitus juosta Helsinki City Maratonilla elokuussa, mutta kesällä juoksu ei vain kulkenut. Harjoittelusta alkoi tulla melkeimpä stressaavaa. Huojennus oli suuri, kun päätimme vaihtaa täyden matkan Street Runin 17:ta kilometriin. No, te jotka olette blogia seurannneet tiedättekin, että loppuperin jätimme osallistumisen väliin kokonaan. Sinänsä oli harmi jättää tuo loppukesän tapahtuma väliin, mutta se taisikin olla onni onnettomuudessa. Samaan aikaan, kun Helsingissä juostiin maratonia läpi kovassa ukkosmyrskyssä alkoivat minulla oudot vatsakivut. Oireiden aiheuttajaksi paljastui tulehtunut umpilisäke ja löysin itseni kesäloman päätteeksi leikkauspöydältä.


Arvet jäi muistoksi tuosta kokemuksesta.


Tuosta operaatiosta toipumiseen meni oma tovinsa ja sen jälkeen on suhteeni juoksuun ollut vielä enemmän yhtä vuoristorata-ajelua. Hetkittäin juoksu on saattanut kulkea hyvinkin ja sitten taas yks kaks askel on muuttunut raskaaksi ja laahaavaksi. Eli sama kaava on oikeastaan toistunut läpi vuoden.

Leikkauksen takia myös valmistautuminen Tampere Maratonin kympille otti takapakkia. En kerennyt toipumaan operaatiosta tarpeeksi hyvin, jotta olisin viitsinyt lähteä repimään itseäni kotikulmilla juostavassa kisassa. Kymppi kun on mielestäni sellainen matka jota ei lähdetä juoksemaan vain läpi, jos joskus on kerran maratonistakin selvitty. Vaan sille matkalle lähdetään testaamaan vauhtikestävyyttä. Ja tuolloin vauhti oli totaalisesti vielä kadoksissa ja on edelleen.   

Tarkkaa kirjaa kuluneen vuoden treeneistä ja kertyneistä kilometreistä en ole pitänyt. Minulla on ollut vuoden aikana käytössä pari eri sykemittaria ja jokaisen kanssa on ollut ajoittain  jotain ongelmia. Kaikki suoritukset eivät ole aina taltioituneet asianmukaisesti.  Kesällä tuli myös juostua osa työmatkoista ilman sykemittaria, kun se toisinaan oli unohtunut kotiin. Arviolta vuoden 2017 aikana tuli juostua n. 750km. Siihen päälle tietenkin pyöräilyt, luistelut ja tietenkin lihaskuntotreenit.

Minä en ole jaksanut erikseen kirjoitella suorituksia ylös vihkoon kuten mieheni. Hän on jaksanut jo vuosia pitää kirjaa juoksuistaan sekä harjotuksistaan ja jokaisen vuoden harjoitusvihko on hyvässä tallessa. Tämän vuoden saldoa hän ei ole vielä tarkkaan laskenut, mutta arvio liikkuu kolmen tonnin hujakoilla.


Sarvat ovat olleet kovassa käytössä tänä talvena.



Itselleni ei ole kertynyt juoksukilometrejä tällä vuoden viimeisellä viikolla, mutta mies on juossut minunkin edestä. Olen meinaan ollut joulun jälkeen sairaslomalla flunssan ja kuumeen takia. Nyt on onneksi kuume jo sen verran hellittänyt, että aivot ovat pystyneet jonkinlaiseen yhteistyöhön.

  Viimeviikolla kerkesin tekemään vielä pari juoksuharjoitusta ennekuin rauhoituimme joulun viettoon. Keskiviikon aamulenkki oli todella hidasvauhtinen. Mutta siihen nähden, että tuo lenkki meinasi jäädä kokonaan tekemättä, täytyy tuohon kymppiin olla tyytyväinen. Perjantain iltalenkki olikin sitten vähän vauhdikkaampi, kun kävin testaamassa uutta otsalamppuani.


Lähtiessä en vielä arvannut, että jaksaisin pitkästä aikaa juosta peräti kympin.

Kun on nastat ja otsalamppu voi juosta melkeimpä missä vain.


Sairastumiseni ei sinäänsä tullut yllätyksenä, sillä meidän molemmat tytöt olivat kovassa kuumeessa useamman päivän jo enne joulua. He kerkesivät tervehtymään juuri ennen aattoa, kun taas poika siinä kohtaa vasta aloitteli. Sairastelujen takia viikonlopun reissusuunnitelmat menivät myös uusiksi.

Eli uusivuosi otetaan sittenkin vastaan ihan vain kotosalla.

Tästä ei voi kuin parantaa. Toivottavasti seuraava juoksuvuosi olisi tasaisempi ja kilometrit vähemmän tuskaisia. Ja mitä tuo uusi vuosi 2018 on mm. tuomassa tullessaan niin siitä sitten lisää seuraavassa päivityksessä.